elämäblogi

vetelehtijän aamuisia pohdintoja

2012-02-14T01:42:00.004-08:00

Joitakin vuosia sitten lainasin ystävältä intialaisen jesuiittapapin ja psykoterapeutin, Anthony de Mellon, Havahtumisen. Lukukokemus oli huojentava. On tietysti mahtavaa kohdata ja ymmärtää itselle vieraita ajatuksia, mutta yhtä mahtavaa on myös kohdata omia ajatuksiaan jonkun toisen sanoittamina. Kenenkään kokemusmaailmat eivät tietenkään voi olla täysin jaettuja, mutta yhteisyyden kokemuksen kauneutta lisänneekin juuri tunnistettavuuden hahmottuminen uusissa sävyisssä, toisen ihmisen maailmankuvan kautta. Tänä aamuna ”niinpä!ilin” Bertrand Russellin tahtiin: In Praise of Idleness on mainio puheenvuoro viime aikoina itseni kanssa elämän perustotuuksista (!) käymääni monologiseen dialogiin.

Tänään olen lisäksi vetelehtinyt sekä lukenut Philip Larkinin runoa Next Please ja miettinyt mitä vastaan sille, milainen on oleva vuoropuhelun seuraava puheenvuoro.

Always too eager for the future, we
Pick up bad habits of expectancy.

Something is always approaching; every day
Till then we say,

Watching from a bluff the tiny, clear
Sparkling armada of promises draw near.
How slow they are! And how much time they waste,
Refusing to make haste!

Yet still they leave us holding wretched stalks
Of disappointment, for, though nothing balks
Each big approach, leaning with brasswork prinked,
Each rope distinct,

Flagged, and the figurehead wit golden tits
Arching our way, it never anchors; it's
No sooner present than it turns to past.
Right to the last

We think each one will heave to and unload
All good into our lives, all we are owed
For waiting so devoutly and so long.
But we are wrong:

Only one ship is seeking us, a black-
Sailed unfamiliar, towing at her back
A huge and birdless silence. In her wake
No waters breed or break.

Radiossa puhutaan Herman Hessen Arosudesta, joka uskoakseni voisi antaa lisäväriä pohdintoihin. Ei ole kauaakaan kun tein Arosuden lainausmatkan Jyväskylän kirjastoon. Ei ollut suosiollinen se matka, ehkäpä uusiksi tänään.

En tahdo olla sellainen, jonka tarinaa ei tarvitse kertoa loppuun, jonka tarina loppuu kesken kuin Samuel Beckettin Waiting for Godot; koska lopun tietävät jo kaikki, koska lopussa ei ole mitään kerrottavaa, koska loppu on jo kerrottu.

VLADIMIR
Well? Shall we go?

ESTRAGON
Yes, let's go.

They do not move.

Curtain.

Matkan varrelle vielä yksi Mirkka Rekolan runo – koska on ystävänpäivä.

Tänään he ovat niin omiaan minulle

omia aikojaan elävät

kaupungin kasvot

ja tuolla lentää ruskea valkoreunasiipinen lintu

sivuttain veden yllä

kuin valitsisi pitkää aaltoa kumppanikseen.

Tämä EU

2012-02-12T04:07:00.000-08:00

Minua on viime aikoina mietityttänyt tämä eurooppalainen unionimme, tämä EU.

Vajaat parikymmentä vuotta sitten Suomessa valmistauduttiin vuoden 1994 presidentinvaaleihin, joiden keskeinen teema Suomen EU-jäsenyys oli. Filosofian professori Ilkka Niiniluodon luotsaama ”kansallisen hätätilan komitea” oli tuolloin vastikään esitellyt raporttinsa Suomen henkinen tila ja tulevaisuus, jonka tarkoituksena oli toimia kansalaispuheenvuorona lamassa rämpivässä Suomessa. Nyt hätätilassa on EU.

Viimeisimmästä presidentinvaalista ei – ilmeisesti vastoin monien odotuksia – tullutkaan EU-vaalia: EU-myönteisten ja EU-kriittisten kantojen alleviivaaminen ja perusteleminen jäi yhdeksi juonteeksi muiden joukkoon, ja jälkipuintiakin ovat herättäneet etupäässä aivan muut teemat. Me politiikan kuluttajat varmasti kaipasimme jo uusia aiheita. Sähköistynyt poliittinen kenttä on herättänyt meissä tapahtumien nälän. Ehkä meille riittää tietää poliitikkojen EU-kanta juuri akselilla myönteinen–kielteinen; ainakaan havainnollisempia EU-avauksia ei ole viime aikoina vaadittu järin kovaäänisesti.

Se saattaa kyllä johtua myös tästä EU:n yleiskriisistä. Ehkei sairaan miehen härkkiminen tunnu mielekkäältä, tai ehkei kansa oikein loputtoman tuntuisessa ongelmien suossa pysy perässä mihin kysymyksiin vastauksia pitäisi vaatia.

”EU:n yleiskriisi” jää häiritsemään mieltäni. EU on monella tapaa niin osittunut, että tuntuu hankalalta määrittää sitä tai sen tilaa millään yleis-alkuisella. EU on epäilemättä monen kriisin keskellä, mutta kriisit ravistelevat sen eri osia niin jäsenmaiden kuin toimielinten kuin ideologioidenkin tasolla.

Olin tässä jokin aika sitten etupäässä journalistiikan opiskelijoille suunnatussa, Eurooppa-tiedotuksen ja Jyväskylän yliopiston yhteisvoimin toteuttamassa EU-seminaarissa. EU:n kompleksiseen diagnoosiin lueteltiin kuuluviksi kriisi jos toinenkin: Taloudellinen taantuma yhtäältä johtaa paheneviin kasvu- ja kilpailukykykriiseihin, jotka toisaalta ovat myös taantuman osasyitä. Finanssikriisi koskee niin pankkeja kuin rahoitusmarkkinoitakin, ja sen taustalla riehuvat jäsenmaiden valtionvelkojen rahoitusongelmat – velkakriisi on käsite, jonka jokainen EU-kansalainen lienee kuullut leimattavan unioniin tai ”ongelmamaihin”.

Yleisesti on päädytty johtopäätökseen, jonka Pohjoismaiden investointipankin pääjohtaja Johnny Åkerholm tiivistää HS:n Vieraskynässään 4.2. näin: ”EU:n ja euroalueen nykyiset ongelmat johtuvat pääasiassa kahdesta tekijästä: sopimuksista ei pidetty kiinni ja yksityinen lainoittaja sai liian pitkään liian halpaa velkarahoitusta.”

Vuoden 2012 alun finanssikriisin riepottelema EU on lisäksi tilanteessa, jossa ilmastojohtajuus on kiistämättä mennyttä, Lissabonin strategia (jonka tavoitteena siis oli tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin talousalue vuoteen 2015 mennessä) on romahtanut ja laajentumisinto kohdannut kovaa kritiikkiä samalla, kun kansallismielisyys ja euroskeptisyys ovat saaneet uutta nostetta.

Itse itseään terapoiva EU on päätynyt lääkitsemään vaivojaan melko lailla samoin keinoin, joita syytetään sen raihnaisuudesta. Kansallisvaltioiden yhtenäistymiskehitys on ymmärrettävän takkuista, kun fiskaalista edetään federalismia kohden hallitustenvälisesti ja maaliin pääsemättä. Ja tähän haluan välihuomauttaa, etten ole EU:n yhtenäistymiskehityksen kannattaja. Mutta en toisaalta vastustajakaan, vaan ehkäpä lähinnä agnostikko, joka vasta yrittää muodostaa valistunutta mielipidettä. EU:n muodostaessa osan minunkin poliittisesta todellisuudestani tuntuu yhtä kaikki selvältä, ettei sisäänpäin kääntyvä protektionismi auta ainakaan EU:ta. Jos yhteisestä halutaan tehdä hyvää, on kaikkien osapuolten sitouduttava ja annettava omastaan. Lopulta kysymys kai kuuluukin, onko EU:n hyvä kestävää yhteistä hyvää.

Mielessäni pyörii hölmö keittovertaus. Jos on, sanotaan nyt vaikka 27 tai 17 ihmistä, joilla jokaisella on tarjota jotakin raaka-ainetta – porkkanoita vaikka, tai kalaa – niin yhteistuumin saadaan parempaa keittoa kuin jos jokainen tekee keittonsa ainoastaan omasta raaka-aineestaan. Niistä joilla on luomunaudanpaistia voi tosin tuntua, että he ansaitsisivat hieman enemmän keittoa kuin ne, jotka ovat tuoneet yhteiseen soppaan vain puntin persiljaa. Mutta on tietenkin arvo sinänsä, että keittoon saadaan erilaisia hivenaineita, vitamiineja sekä tuoksu- ja makuvivahteita – ruuan arvoa ei mitata pelkästään kalorien määrällä. Vaarana on kuitenkin, että joku aterioi hyvällä ruokahalulla, mutta syökin mukanaan tuomansa lantun jälkiruuaksi yksin ja muilta salassa toivoen, ettei kukaan ehtinyt huomata lantun puuttuneen keitosta. ”Eurooppa on menneiden suurvaltojen koti, jota yhdistävät vahvat kansalliset identiteetit”, totesi Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen EU-seminaarissa. Siitäpä se onkin soppa syntynyt.

Åkerholmin kirjoitus on raflaavasti otsikoitu: EU ei ole oppinut mitään virheistään. Palataan EU:n kahteen perusongelmaan, sopimuksista lipsumiseen ja halpaan yksityiseen velkaan. EU-sopimuksista on niiden monimutkaisten rakenteiden takia ollut helppo luistaa, ja esimerkiksi EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen voidaan katsoa jääneen heikoksi juuri tästä syystä. Nyt maiden kehitykselle ollaan asettamassa raja-arvoja, joiden rikkominen johtaa rangaistusmenettelyihin. Raja-arvojen tarkoituksena on joustavoittaa järjestelmää, ja pyrkiä rakentamaan kunkin maan taloudellisista oloista mahdollisimman totuudenmukainen kuva. Ongelmana on, kuten Åkerholm toteaa, että ”käytännössä totuuksia on yhtä paljon kuin analyytikkoja”. Raja-arvojen syynäämisen vaarana on suistua setvimään tilastoteknisiä kysymyksiä kokonaisuuksien sijaan.

Velkakriisistä Åkerholm huomauttaa, että ”korkojen nousu on ollut monin verroin tehokkaampi talouspolitiikan ohjaaja kuin Bryssel konsanaan”. Haukuttuaan ensin rahoittajat nykyisen budjettivajeen syntymisen mahdollistamisesta EU:n ainoaksi vaihtoehdoksi tuntuu nyt jääneen vakuutella rahoittajille ja luottoluokittajille riskien vähentyneen. Vaarana on, että ”EU koordinoi talouspolitiikkaa järjestelmällä, joka ei toimi, ja poistaa markkinareaktiot, jotka toimisivat talouspolitiikan ohjenuorana”.

EU:n uusi talouspoliittinen sopimus (jota erokansanedustaja Carl Haglund luonnehti juosten kustuksi) on yksi lääkkeistä, joista kriiseihin toivotaan helpotusta. Taloussopimuksessa on kuitenkin vähän uutta tai sellaista, mistä ei olisi jo aiemmin säädetty. Sixpack-lakipaketin tarkoituksena on lisätä EU:n komission mahdollisuuksia puuttua löysäilevien maiden puuhiin sekä yleisesti tiukentaa talouskuria. Yksi keskeinen mekanismi on, että jos julkinen velka ylittää 60 prosenttia BKT:sta, sanktioita on mahdollista määrätä, jollei määräenemmistö vastusta komission rangaistusehdotusta.

Mainittava on kai myös nämä Euroopan väliaikainen rahoitusvakausväline ERVV ja sen suunnitelmien mukaan kesällä korvaava Euroopan pysyvä vakausmekanismi EVM. Kysehän on siitä, että rahoituslaitokset hankkivat jäsenmaiden antamien takausten turvin halpaa lainaa markkinoilta, ja myöntävät hätälainoina pahiten velkaantuneille ”kriisimaille”. EVM:lle sovittu 500 miljardin euron lainakapasiteetti tiedetään kuitenkin jo nyt liian heiveröiseksi, jos Italia ja Espanja lankeavat sen varaan. Loppuvuodesta saatiin EU-komission ehdotus eurobondeista eli euromaiden yhteisistä joukkovelkakirjoista. Saksa on möykännyt kantansa selväksi, ja monet muutkin nyrpistelleet neniään. Ratkaisuksi on ehdotettu myös arvopaperi- ja johdannaiskaupalta kerättävää rahoitusmarkkinaveroa, jonka tarkoituksena olisi hillitä johdannaisilla käytävää nopeasti sykkivää spekulatiivista kauppaa.

Talousliitossa on epäilemättä valuvikoja. Yhteinen valuuttamme euro on yhdistänyt laajoja alueita ilman, että näiden maiden talouspolitiikkaa olisi yhtenäistetty (tai se olisi yhtenäistynyt). Suuri suljettu talous on muodostettu pienistä avoimista talouksista. Viat kyllä tunnetaan, mutta ne joka tapauksessa vaikeuttavat kaikkia miellyttävien ratkaisujen keksimistä entisestään.

Åkerholmin mielestä ”on selvä edistysaskel, että maat joutuvat vastaisuudessa raportoimaan talouspoliittisista suunnitelmistaan entistä aiemmassa vaiheessa ja että EU-tasolla tarkastellaan myös muuta kuin budjetin tasapainoa”. Hän myös peräänkuuluttaa EU:n yhteistyön julkisuutta ja läpinäkyvyyttä.

Eurooppa 2020 puolestaan on EU:n kunnianhimoinen kasvuohjelma, jolla tavoitellaan ”älykästä, kestävää ja osallistavaa” Eurooppaa. Näin minulle kerrottiin EU-seminaarissa, ja tätä sanomaa EU luonnollisesti pyrkii toitottamaan myös kaikkialla muualla. Tulevaisuudesta kannattaakin (kai) puhua optimistisesti, kun nykyhetkessä ei ole kauheasti hurraamista. ”Globalisaation aikakauden talouspolitiikalla” pyritään ratsastamaan kohti ”resurssitehokasta Eurooppaa”. (Suomen kansalliset tavoitteet sisältävät muiden muassa 30–34-vuotiaden korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden nostamisen 42 prosenttiin, tutkimus- ja kehitysrahoituksen kohottamisen neljään prosenttiin BKT:sta sekä 20–64-vuotiaiden 78 prosentin työllisyysasteen.) EU:n tärkein tavoite on kilpailukykyinen EU, sillä muutoin elintasoa (!?) on ”alennettava reippaasti”. Näinkin seminaarissa todettiin.

Mutta hetkinen. Eivät ne kriisit siihen loppuneet! Sen lisäksi, että edellä jo mainittujen kriisien ohella on puhuttu jopa kapitalismin kriisistä, voidaan EU:n katsoa suistuneen vielä koko joukkoon muitakin kriisejä. Poliittinen luottamuskriisi. Päätöksentekojärjestelmän kriisi. Väestökriisi. Ilmastokriisi. Arvokriisi. EU:n talouskriisi on todellinen, mutta ennen kaikkea globaali ilmastokriisi on todellinen. Sen hoidon ei soisi tallautuvan muiden vaikeuksien jalkoihin.

Minä olen täysin valmis kovaan henkilökohtaiseen talouskuriin, jos yhteinen hyvä sitä vaatii. Mutta ei se vaadi. Ensinnäkin tosiasia on, etten voi omalla kulutuskäyttäytymiselläni juurikaan vaikuttaa yhtikäs mihinkään, ja toiseksi lyhyellä tähtäimellä auttaisin juuri talousaluettani todennäköisesti maksimaalisesti kerskakuluttamalla villisti.

Johnny Åkerholmin Vieraskynän jäljestä löytyy Jaakko Lyytisen lauaintaiessee, jossa Lyytinen synkistelee: ”Suomesta on tullut salakavalasti kova maa, jossa köyhyys periytyy. 32 500 nuorta on kadonnut tilastoista. -- Kansakunnan johtohahmot ovat huolissaan maan henkisestä ilmapiiristä.” Lyytinen siteeraa musiikkivaikuttaja Seppo Kimasta, joka oli ulkomailla pitkään asuttuaan muuttanut takaisin Suomeen todetakseen että ”[i]lmapiiri on pinnallistunut ja raaistunut. Korkeakulttuuria vähätellään. Se on sairasta.” Ihmisten asenteita on tutkittu muun muassa yritysten markkinointitarpeisiin kehitetyn Risc Monitor -asennetutkimuksen avulla. Lyytinen kirjoittaa toukokuussa 2011 julkistetun tutkimuksen tuloksista: ”Asenteista eniten kasvussa olivat nautinnonhaluiset ja yksilökeskeiset asennesuuntaukset kuten hedonismi ja erottautuminen. Suomalaiset ovat itsekin huolissaan ahneutensa ja itsekkyytensä kasvusta. Nousussa olivat myös kotoilu ja eskapismi, halu paeta arkea uppoutumalla viihteeseen ja fantasiaan. Kuluttajakansalaisesta kuoriutuu elämäntapakansalainen, joka rakentaa minuuttaan ruokavalion, henkistymisen ja kontrolloin edes itseäni kun en muuta voi -ajattelun kautta.”

Koko maailma, Eurooppa, EU, Suomi, yksittäinen ihminen – kaikkia meitä tuntuu yhdistävän jatkuva kriisi. Kriiseistä puhuminen kertoo kuitenkin toivottavasti myös siitä, että hyvinvoinnin lisääntyminen on raivannut tilaa pahoinvointiin puuttumiselle. Hankalaa on ollut ennenkin.

2012-01-29T07:41:00.000-08:00

Mäntsäläläiset ovat Suomen tyytyväisimpiä ihmisiä, kertoo tuore tutkimus.

Mäntsälä, joo. On kuitenkin muistettava, että

Ohkola

on ihan omassa luokassaan. Kävelyretki Ohkolassa on elämys vertaansa vailla. Onnesta täyttyy ihmisen mieli ja kauneudesta.

Ja matkamusiikiksi vaikka tämä ihana.

hiukkanen hiukkasista

2012-01-21T08:24:00.000-08:00

Kari Enqvist on paitsi teoreettisen fysiikan professori ja kansainvälisestikin ”piireissä” arvostettu tutkija, myös taitava kirjoittaja ja ansioitunut tieteen popularisoija. Teoksessaan Kosmoksen hahmo (WSOY, 2003) Enqvist väittää, että ”[i]hmiskunnan historian skaalassa ehjän maailmankuvan luominen on ollut mahdollista vain silmänräpäyksen verran. Tässä suhteessa me kaikki elämme etuoikeutettujen aikakautta.” Ja jos Kari sanoo niin, minä olen valmis uskomaan. Hän nimittäin ymmärtää paljon sellaista, mistä minä en tiedä yhtikäs mitään, tai vasta aavistelen.

On vielä jokseenkin helposti ymmärrettävissä, että suurin osa nk. aineesta on pelkkää tyhjää. Tarkemmin sanottuna yli 99,9 prosenttia. Mistä seuraa, että jos aineesta voitaisiin puristaa pois kaikki tyhjyys, koko ihmiskunta mahtuisi suunnilleen sokeripalan kokoiseen tilaan. Johdonmukaista lienee seuraavaksi kysyä, miksi tällaisesta äärimmäisen harvasta aineesta koostuvat asiat eivät sekoitu toisiinsa. Miten minä esimerkiksi pysyn koossa, miksen voi kävellä seinän läpi? Tätä (ja monia muita asioita) yrittää kansantajuisesti selittää Marcus Chown kirjassaan Puhutaanpa Kelvinistä (URSA, 2010).

Vastaaminen kannattaa ehkä aloittaa siitä, että jokin mitä ilmeisimmin estää aineen rakenneosia pääsemästä lähellekään toisiaan. Tästä eteenpäin mielikuvitusta ja ymmärrystä onkin sitten alettava venyttämään oiken toden teolla. Heisenbergin epätarkkuusperiaate ja Paulin kieltosääntö ovat osa vastausta.

Epätarkkuusperiaatteen mukaan hiukkasen paikkaa ja liikemäärää ei voida samanaikaisesti määrittää täysin tarkasti. Jos hiukkanen pakotetaan pieneen tilaan, sen paikan epätarkkuus pienenee. Samalla hiukkasen liikemäärä, eli nopeus, kuitenkin väistämättä kasvaa, jolloin atomit eivät pääse noin vain romahtelemaan. Paulin kieltosääntö puolestaan määrää, että kaksi samanlaista fermionia, jollaisia esimerkiksi elektronit ovat, ei voi olla yhtä aikaa samassa kvanttitilassa. Atomeista (ydin + elektroni(t)) koostuva aine ei siksi voi puristua rajattomasti kasaan.

Ja kuulkaahan tätä: kukaan ei edes tiedä, mitä aine loppujen lopuksi on. Aineella sanotaan olevan massa, mutta kysymystä massan alkuperästä ei ole vielä ratkaistu. Fotonit pystyvät liikkumaan valonnopeudella, koska ne ovat massattomia. Massalliset hiukkaset toisaalta eivät pysty saavuttamaan yhtä suuria nopeuksia. Massaa voitaisiin siis hahmottaa ikään kuin liikkeen tahmautumisena, mutta kysymys kuuluu edelleen: mikä sen aiheuttaa?

Hiukkasfysiikan standardimalli keksittiin 1970-luvulla, ja se on saavuttanut laajan hyväksynnän. Mallin perusteella kaikki hiukkaset kuitenkin olisivat massattomia. Tämän epäkohdan täydentäisi Higgsin bosonin havaitseminen. Löytyessään Higgsin bosoni olisi lisäksi taas uusi osoitus fysiikan uskomattomasta kauneudesta; onhan kerrassaan kiehtovaa, että tieteessä voidaan tehdä mitä villeimpiä löytöjä, joiden olemassaolo on voitu matemaattisesti ennustaa.

On esitetty, että on olemassa koko universumin käsittävä Higgsin kenttä, jossa kaikki hiukkaset liikkuvat. Teorian mukaan alkeishiukkasten vuorovaikutus kentän kanssa ilmenee aineen massana siten, että voimakkaasti vuorovaikuttavat hiukkaset saavat suuren massan ja heikosti vuorovaikuttavat pienen. Higgsin bosoni puolestaan toimii kvanttina (eli välittäjähiukkasena) kentän ja massallisten hiukkasten välillä.

Olen hämmentynyt ja haltioitunut, tahdon ymmärtää paremmin. Miten mahtavaa onkaan tietää, kuinka ihailenkaan viisaita!

M-A Numminen on muuten hienompi kuin olin tiennyt.

muutamista lisätyistä aineista

2012-01-21T04:13:00.000-08:00

Tästä muunnetuissa tärkkelyksissä on kyse, kertoo Eviran Lisäaineopas:

Monet kasvit varastoivat energiaa tärkkelyksenä. Tärkkelys on glukoosista rakentunut polysakkaridi, joka koostuu kahdesta rakenneosasta, amyloosista ja amylopektiinistä. Elintarvikkeissa käytettävä tärkkelys saadaan lähinnä perunasta, vehnästä, maissista ja riisistä, joissa sitä esiintyy erityisen paljon. Tärkkelys sellaisenaan on valmistusaine, mutta kun sitä muunnetaan kemiallisesti, se luokitellaan lisäaineeksi. Eri menetelmillä saadaan teknisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia lisäaineita. Muunnettuja tärkkelyksiä käytetään stabilointi- ja sakeuttamisaineina tavallisen tärkkelyksen asemesta, koska ne kestävät sekä kuumennusta että pakastusta paremmin. Muunnetutkin tärkkelykset hajoavat ja imeytyvät ruoansulatuksessa. Saa käyttää lähes kaikkiin elintarvikkeisiin, joihin saa käyttää lisäaineita. Enimmäismäärärajoituksia vain lastenruoissa.
Elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä nämä aineet voidaan ilmoittaa pelkästään ryhmänimellä ”muunnettu tärkkelys” eli aineen omaa nimeä tai E-numeroa ei tarvitse ilmoittaa. Tärkkelyksen alkuperä on ilmoitettava ainesluettelossa, jos se on peräisin seuraavista viljoista tai niiden hybridikannoista: vehnä, ruis, ohra, kaura, speltti, kamut-vilja.
Muunnetut tärkkelykset E 1404 – E 1451
E 1404 Hapetettu tärkkelys
E 1410 Monotärkkelysfosfaatti
E 1412 Ditärkkelysfosfaatti
E 1413 Fosfatoitu ditärkkelysfosfaatti
E 1414 Asetyloitu ditärkkelysfosfaatti
E 1420 Tärkkelysasetaatti
E 1422 Asetyloitu ditärkkelysadipaatti
E 1440 Hydroksipropyylitärkkelys
E 1442 Hydroksipropyyliditärkkelysfosfaatti
E 1450 Natriumoktenyylisukkinaattitärkkelys
E 1451 Asetyloitu hapetettu tärkkelys

Muunnettua tärkkelystä lisätään lähes kaikkiin elintarvikevalmisteisiin. Ja lisätään nimenomaan siksi, että näistä elintarvikkeista koitetaan kikkailemalla saada sellaisia, joihin kuluttajat ovat tottuneet. Sillä kuluttajathan lystin maksavat – tosin ensisijaisesti terveydellään. Myös kuluttajahintoja voidaan nimittäin polkea alaspäin muunnetun tärkkelyksen ja muiden lisähöttöjen avulla. Kun perinteisen reseptin huonosti säilyvät ja kalliit raaka-aineet (kuten vaikkapa kananmunat, kerma tai voi) korvataan muunnetulla tärkkelyksellä, voidaan kuluttajille tarjoilla halpaa ja pahaa ravintoa.

Esimerkiksi

X-tra Banaanijogurtti: maito, sokeri, banaani, rasvaton maitojauhe, muunnettu tärkkelys, happamuudensäätöaine (E 330), aromi, hapate. Hedelmäpitoisuus 3,2 %.
X-tra Kaakaovanukas: rasvaton maito, sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, kerma, muunnettu maissitärkkelys, rasvaton kaakaojauhe (1,6 %), hyytelöimisaine (E 407), aromi.
X-tra Rasvaton rahka mansikka: rasvaton rahka, rasvaton jogurtti, sokeri, mansikka (8 %), muunnettu tärkkelys, porkkanatiiviste, punajuuritiiviste, marja-aroniatiiviste, aromi.
X-tra Kevytmajoneesi: vesi, kasviöljy 28 %, etikka, sokeri, muunnettu tärkkelys, sinappi (sinapinsiemen, etikka, sokeri, suola, säilöntäaine (E 202)), suola, sakeuttamisaineet (E 415, E 405), säilöntäaine (E 202), happamuudensäätöaine (E 330), väri (E 160a).
X-tra Pasta Sauce basilika: vesi, tomaatti 42 %, tomaattisose 7 %, muunnettu tärkkelys, suola, sokeri, sipuli, aromit (sis. suola, arominvahventeet (E 621, E 635), hapot (E 330, E 334), selleri, kasviöljy, hapettumisenestoaine (E 307), mausteet (mm. valkosipuli, basilika).

Oikeasti sekä rahkaan että jugurttiin (mielestäni muuten tämä on paras kirjoitusasu; en ihan ymmärrä miten Kielitoimisto on päätynyt suosittamaan jogurttia ja jukurttia) tarvitaan maitoa ja hapatetta (eli maitohappobakteereita). Vanukasta saa aikaan vaikkapa kermasta, sokerista ja kananmunista. Majoneesiin tarvitaan öljyä, kananmunaa, etikkaa ja mausteita. Tomaattista pastakastiketta kai saisi tuoreita tomaatteja kypsentämällä ja maustamalla.

Mutta miten helppoa onkaan väärennettyjen tuotteiden myynti oikeaan tavaraan verrattuna! Niiden shelf life (aika, jonka ne säilyvät kaupan hyllyssä myyntikelpoisina) on paljon pidempi, ja ne säilyttävät rakenteensa paljon paremmin kuin kotitekoiset vastaavat valmisteet. Mutta hintana on terveydelle haitallisen lisäainekuorman lisäksi lasti ravitsemuksellisesti täysin tarpeetonta höttöä, jonka tarkoituksena siis on mm. pidentää tuotteen myynti-ikää, parantaa tuotteen ulkonäköä ja laskea tuotteen valmistuskustannuksia. Jos X-tra tuleekin kukkarolle halvemmaksi kuin kotona kunnollisista raaka-aineista valmistettu ruoka, ovat vastaavasti ravintoarvotkin alhaisemmat. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole hyökätä pelkästään X-traa vastaan; kyllä nämä temput osataan ns. paremmissakin piireissä. Elintarviketeollisuus kokonaisuudessaan säätelee epämiellyttävän paljon sitä, mitä keskivertokansalaiset syövät.

Mats-Eric Nilsson kuvailee muunnetun maissitärkkelyksen syntyprosessia kirjassaan Aitoa ruokaa (Atar, 2010):
”Tavalliseen maissitärkkelykseen sekoitetaan valtavissa tankeissa propyleenioksidia – joka on maakaasusta, kloorista ja lipeästä tai suolahaposta valmistettu öljytuote – sekä fosforioksikloridia, joka on niin haihtuvaa ja reaktiivista nestettä, että sitä on käsiteltävä hyvin varoen. Tämä myös rikkaruohomyrkkyjen valmistuksessa käytettävä kemikaali reagoi hyvin voimakkaasti veden kanssa, ja siitä muodostuu suolahappoa ja fosforin oksideja samalla kun maissin tärkkelysmolekyylejä muutetaan ja kloorataan. Jos muokattu tärkkelys lisäksi valkaistaan, -- sitä käsitellään esimerkiksi rikkihapolla.
Prosessin tulos on nestemäinen aine, josta puhdistetaan valmistuksen jäämät. Se suihkutetaan valtaviin tankkeihin, jossa se kuivataan nopeasti jauheeksi, ja sitten se toimitetaan elintarviketeollisuudelle, jossa se päätyy -- hedelmäjugurttiin, salaatinkastikkeeseen ja kalavuokaan.”

Muunnellun tärkkelyksen perusraaka-aineet soija ja maissi ovat lisäksi usein peräisin geenimuunnelluista sadoista, mistä kannattaa vähintäänkin olla tietoinen, vaikkei se omiin kulutusvalintoihin vaikuttaisikaan. (Seuraavaksi kannattaa miettiä että pitäisikö.)

Fruktoosi-glukoosisiirappi ja maissisiirappi yleensäkin lukeutuvat nekin mönjiin, joita välttelen. Niitäkin on valitettavasti melkein kaikessa. Nilsson (2010) kirjoittaa, että kahdeksan kertaa tavallista sokeria makeampaa (ja paljon halvempaa) fruktoosi-glukoosisiirappia on syytetty jopa liikalihavuuden maailmanlaajuisesta yleistymisestä. Eikä tässä vielä kaikki! Fruktoosi-glukoosisiirappi on liitetty myös kohonneisiin insuliiniresistenssin, rasvamaksan, metabolisen oireyhtymän sekä dementian riskeihin. Ja hyh, X-tran Kaakaovanukkaassahan näkyy olevan enemmän fruktoosi-glukoosisiirappia kuin kermaa!

Tavallaan tämä blogipaasaus on turha, koska kaikki tämän pintaraapaisun tieto on jo kirjattuna lukuisille muillekin areenoille. Suosittelen kaikille muillekin (aitoruokaintoilijoille) lämpimästi esimerkiksi vierailua osoitteeseen www.kemikaalicocktail.fi. Mutta ennen kaikkea suosittelen vilkaisua tuoteselosteeseen. Maailma on täynnä herkkuja jotka tekevät ihmiselle hyvää!

Miksi syödä saastaa?

Häntä pitää rakastaa hirveästi koska muuten häntä ei voi sietää.

2012-01-21T03:10:00.000-08:00

René Descartesia (1596–1650) pidetään yhtenä modernin ”tieteellisen ajattelun” käsitteen pääarkkitehdeista ja uuden ajan airuena. Skolastinen hypistely ei riitä rationalistista tietoa janoavalle Descartesille, vaan Descartesin ”suuren tiedon puun” runkona on fysiikka, josta muut tieteenalat haarovat. Ranskalaisfilosofin tietoteorian perustan muodostaa järjestelmällinen epäily ja kyseenalaistaminen, sekä toisaalta deduktiivinen päättely, jossa ainoastaan kiistattomista perustotuuksista voidaan johtaa alemman tason totuuksia. ”Cogito, ergo sum”.

Asettamalla järjen ja epäilyn institutionaalisen vallan ja perinteen edelle Descartes epäilemättä möyhensi maaperää luonnontieteiden orastavalle kukoistukselle, mutta oli kuitenkin ensisijaisesti filosofi eikä tiedemies. Descartes esimerkiksi käytti paljon energiaa todistaakseen – niin, järkeilläkseen – että mieli ja ruumis ovat toisistaan riippumattomia substansseja, vaikka sitten paradoksaalisesti päätyikin korostamaan niiden keskinäistä riippuvuutta.

Vuonna 1649 Descartes hyväksyi (ilmeisesti pitkään epäröityään) kuningatar Kristiinan kutsun saapua Ruotsin hoviin opastamaan filosofisen ajattelunsa ymmärtämistä. Tukholmassa 15.1.1650 ranskalaiselle ystävälleen kreivi de Brégylle kirjoittamassaan kirjeessä Descartes tuskailee: ”Olen nähnyt kuningattaren vain neljä tai viisi kertaa ja aina aamulla hänen kirjastossaan. -- [E]n vieraile missään enkä kuule puhuttavan mistään, niin että minusta tuntuu siltä kuin ihmiset täällä jäätyisivät talvella samoin kuin vedet.” Alle kuukauden kuluttua kirjeen kirjoittamisesta Descartes kuoli Tukholmassa influenssaa muistuttavaan tautiin.

Kuningatar Kristiina sitä vastoin jatkoi elämäänsä, josta on sittemmin tullut lukemattomien legendojen puutarha. Kuusivuotias Kristiina kruunattiin Ruotsin hallitsijaksi vuonna 1632 hänen isänsä Kustaa II Aadolfin kaaduttua 30-vuotisessa sodassa. Todellisuudessa Kristiina pääsi valtaan käsiksi vasta täysi-ikäistyttyään vuonna 1644. Siihen mennessä hän oli saanut kunnollisen kasvatuksen, joka mitä ilmeisimmin oli kaukana sukupuolineutraalista, hallitsijan kun tuli tietysti olla mahdollisimman maskuliininen. Jälkeenpäin historiankirjoitus on korostanut Kristiinan omaa uutteraa pyrkimystä miehisyyteen mutta no, mitenkä tuohon nyt suhtautuisi. Oliko vaihtoehtoja? Kuningatarta kuvaillaan taajaan sellaisilla määreillä kuin arvoituksellinen, sähäkkä, kapinahenkinen, poliittisesti holtiton, älykkö. Marie Louise Renata Rodénin artikkeli Populär Historia -lehdessä 3/2007 summaa hyvin Kristiina-kulttia.

gjorde sig känd för att gå sina egna vägar utan att tänka på vad omgivningen tyckte

en kvinna som chockade världen

Kristiinan itsensä kerrotaan olleen sitä mieltä että ”anspråkslöshet är viktigare för lyckan än rikedom och glans”.

Hallittuaan Ruotsin kuningaskuntaa kymmenen vuotta Kristiina luopui kruunustaan. Siihen mennessä hänen hallintonsa oli ajanut valtakunnan taloudelliseen kriisiin; pröystäilevä hovielämä ja avokätinen läänityspolitiikka kun nielivät julmettuja summia rahaa. Kristiina kieltäytyi menemästä naimisiin eikä halunnut (tai uskonut voivansa) hankkia perillisiä (joita useimmissa konteksteissa kutsuttaisiin yksinkertaisesti lapsiksi). Kaarle X Kustaan noustessa Ruotsin johtoon Kristiina järkytti valtakuntaa vielä kääntymällä katolilaisuuteen. Kristiina muutti Roomaan ja hänet on haudattu Vatikaanin Pietarinkirkon kryptaan.

KARL GUSTAV

Minä katsoin sinua niin kuin mies katsoo naista, sllä katseella, joka saa ihon hehkumaan ja hiukset kiiltämään ja silmät säihkymään ja jalat kevenemään, vitsit paranemaan, äänen pehmenemään ja ajatukset kirkastumaan ja ideat lentämään ja väsymättä valvomaan ja nauramaan syvältä ja osaamaan kaiken, mitä ei koskaan kuvitellut osaavansa eikä jaksavansa eikä kykenevänsä eikä uskaltavansa, tällä tavalla katsomalla, tällä katseella minä katson sinua, niin kuin mies katsoo naista.

KRISTIINA

Kun me menimme silloin yöllä yhdessä kaivolle ja ankerias nousi pintaan ja katsoi minua, niin minä ymmärsin, että jos osaisin – jos vain osaisin katsoa sinua samalla tavalla – minä sinua ja sinä minua – se olisi ensimmäinen kerta kun mies ja nainen näkisivät toisensa niin kuin on tarkoitettu.

Se katsoi minua niin kuin kaikkein ensimmäistä kertaa katsotaan, ensimmäistä kertaa, täynnä ihmetystä, uudesti, ilman himoa, vihaa, rakkautta, intoa hellyyttä tai omistamista, ilman mitään ennakkokäsitystä sellaisella katseella, joka jättää meidät molemmat valloittamattomiksi ja vapaiksi.

Laura Ruohonen (2002): Kuningatar K

marsipaani

2012-01-12T03:03:00.000-08:00

Mantelimassaa tai siitä tehtyjä makeisia merkitsevä marsipaani on lainattu suomeen ruotsin sanasta marsipan, joka perustuu alkuaan italian sanaan marzapane. Tämän on selitetty juontuvan arabian sanasta mautabãn, joka sananmukaisesti merkitsee istuvaa kuningasta. Tätä nimitystä on käytetty eräästä ristiretkiajan bysanttilaisesta rahasta, johon oli lyöty Kristuksen kuva, samoin tilavuusmitasta. Sana on muuttunut tietynlaisen pakkausrasian ja sitten myös rasiaan pakatun makeistuotteen nimitykseksi. Suomalaisena sanana marsipaani on ensi kertaa mainittu tulkkisanakirjassa Variarum rerum vocabula 1644.

Kaisa Häkkinen, 2004. Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY.

Kannattaa kannattaa.

2012-01-11T06:51:00.000-08:00

Vuoden 2012 presidentinvaalin ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä alkaa hiljalleen hämärtyä iltaan. Olen hyvinkin tietoinen blogini rajoittuneesta lukijakunnasta enkä siksi kuvittele ratkaisevasti vaikuttavani käynnissä olevan presidenttikilvan lopputulokseen – mikä muussa tapauksessa tietysti olisi sangen mahdollista – mutta koska blogi on vähintäänkin yhtä paljon suunnattu minulle itselleni kuin mahdollisille muille lukijoille, lienee parasta ottaa kantaa, tai ehkäpä pikemminkin pyrkiä valistuneesti perustelemaan kantani. Haluanhan kaikista vajavaisuuksistani huolimatta räpiköidä kohti suurempaa Ymmärrystä ja Viisautta!

Kantani on että kannatan Suomen seuraavaksi presidentiksi Pekka Haavistoa.

VINKKI Kukin Suomen kansalainen voi äänestää Pekka Haavistoa Suomen seuraavaksi presidentiksi äänestysnumerolla kaksi, jollei sitten ole jo vahingossa ehtinyt äänestää jotakuta muuta arvoisaa ehdokasta.

Mielestäni vaalisalaisuus on hyvä asia koska vapaus valita on (yleensä) hyvä asia. Meidän avoimissa ja vapaissa yhteiskunnallisissa oloissamme olen kuitenkin toisaalta sitäkin miltä, että äänestyskäyttäytymisestään kannattaa pitää vähän meteliä, jos taustalla on millään tavalla perusteltu mielipide. Perustuvathan etenkin poliittiset näkemyksemme (yleensä) toiveeseen paremmasta maailmasta ja käsityksiin siitä, kuinka kauniimpaa huomista kohti päästään. Ainakaan nykyistä huonompia oloja ei kai toivo kukaan, vaikka onkin muistettava, että käsitykset ”paremmasta” alkavat joillekin siitä, että vähemmän on itse asiassa enemmän.

Koska laiskuuteni laajamittaisesti seurata presidenttiehdokkaiden kampanjointia vie mahdollisuuteni tuottaa viiltävän terävää vertailevaa poliittista analyysiä, annan Pekan puhua puolestaan.

Ykkösen aamu-tv 11.1.2012:

”Presidentin pitää pitää huolta siitä että -- kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet, mutta myöskin rohkaista ihmisiä vapaaehtoistyöhön; puuttumaan tällaisiin heikkoihin signaaleihin, joita he näkevät lähipiirissään. -- Kyllä presidentti voi tätä kansakuntaa omalla puheellaan ja omilla kannanotoillaan herkistää tällaisille asioille.

Olen huomannut, että nuorten piirissä on paljon tätä keskustelua, että mitataanko meidän elämäämme, hyvinvointiamme, nyt väärillä mittareilla kun puhutaan vain bruttokansantuotteen kasvusta. Ja kyllä minun vastaukseni on että mitataan väärällä mittarilla. Meidän pitäisi mitata hyvinvointia, terveyttä, koulutustasoa – joskus jopa onnellisuutta, ihmisten elämän laatua, samaan aikaan muilla mittareilla, enkä usko että tämä talouskasvun mittari on se ainoa oikea.

[M]inusta turkistarhaus on sellainen elinkeino, joka pitäisi -- harkitusti lopettaa Suomesta ja Euroopan unionista. Eläintä ei saa kohdella omaan luontoaan vastaan. Villieläimiä ei voi pitää häkeissä.

Olen aina pitänyt hyvin tärkeänä sitä, että silloin kun kansalaisaktivismiin lähdetään, niin se tehdään omilla kasvoilla, omalla nimellä sen vuoksi, että silloin tullaan keskusteluun mukaan. Jos toimitaan anonyymisti -- niin mitään debattia ei synny. Ja yhteiskunta muuttuu vain keskustelun kautta.

Kyllästyn politiikassa usein jaaritteluun. Olen aika lailla toiminnan ihminen.”

Median on ollut laiska haastamaan ehdokkaita kertomaan kantojaan erilaisiin ympäristöasioihin. Aamu-tv:ssä Pekalta tiedustellaan: ”Kumpi on tärkeämpi, viitasammakko, liito-orava vai kehitysvammaisille suunnattu tukiasunto?” No voi tsiisus mikä kysymys, semminkin kun se on koko haastattelun ainoa edes hyvällä tahdolla ympäristöön liittyvä sellainen. Ja yleisesti ottaen Pekka saisi mielestäni esiintyä vihreämminkin. Valittu strategia saattaa tietysti olla äänestyslukujen kannalta toimivampi, eikä presidenttiä toki valita ympäristöasioista päättämäänkään. Mutta kuten Haavisto ymmärtääkseni itsekin uskoo, presidentti voi olla mielipidevaikuttaja ja aktiivinen keskustelija.

myrkkyä!

2012-01-10T15:52:00.000-08:00

Ruokaamme lisätään valitettavan aktiivisesti ja ihan tietoisesti kaikenlaista paskaa, tai miksi näitä epämääräisiä lisäaineita nyt sitten kutsuisi. Kuluttajan aktiivisesta tietoisuudesta lisäaineet ja muu liiallinen pohdiskelu tietysti yritetään häivyttää.

Vanhana leksikologina ja ennen kaikkea epäluuloisena kuluttajana olisi kiinnostavaa saada vastauksia esimerkiksi siihen,

mitä tekemistä metsämansikalla on tuotteen kanssa, jossa on jossa on kokonaiset 1 % metsämansikoita (sekä pastöroitua maitoa, sokeria, mansikkaa (5%), sakeuttamisaineita (muunnettu perunatärkkelys, pektiini), aromeita, väriainetta (punajuuriväri), happamuudensäätöainetta (natriumsitraatti), hapatetta ja lisättyä D-vitamiinia, ja jota Valiojogurtti Metsämansikaksikin kutsutaan),

kenen kumman (muun kuin Vaasan) kotiuunissa valmistuu metsämarjapullia, jotka koostuvat seuraavanlaisista aineksista: vehnäjauho, vesi, sokeri, osittain kovetettu kasvirasva, kananmuna, puolukka 5 %, kasviöljy, maitorahka, valkosuklaa 2 %, tärkkelyssiirappi (maissi), hiiva, suola, perunatärkkelys, kardemumma, jogurttijauhe, voiöljy, maitoproteiini, sakeuttamisaineet (E 412, E 1442 (maissi)), emulgointiaineet (E 472e, E 471, E 322 soijalesitiini), aromit (mm. vanilja), värit (E 160a, E 162, E 120) ja säilöntäaine (E 202), tai

kuinka ”Aidot maalaismunat” ovat päätyneet häkkikanalaan.

Mutta sitten elimistöömme kulkeutuu vielä hermostuttavan paljon sellaistakin, mitä kukaan ei ole edes yrittänyt sinne ujuttaa. Eräästä minun selkäpiitäni karmivasta myrkystä Evira kirjoittaa seuraavaa:

”[p]olykarbonaattimuovien ja epoksipinnoitteiden raaka-aine, jota saattaa vapautua tuotteista elintarvikkeisiin epätäydellisen polymeraation tai muovituotteen hajoamisen seurauksena.”

Aineen nimi on Bisfenoli A ja sitä käytetään siis muovien kovettamiseen. Ja muiden muassa tällaisia osumia löytyy googlaamalla:

Bisphenol A link to heart disease confirmed

Bisphenol A: Toxic Plastics Chemical in Canned Food: BPAand human diseases on the rise

Tutkijat:Ostoskuittien muovimyrkky bisfenoli-A imeytyy ihon läpi

Muovimyrkkybisfenoli A ei sittenkään kulje elimistöstä nopeasti pois?

Täältä löytyy aika napakka tiivistelmä bisfenoli A -debatista. Ongelman ydin on jotakuinkin siinä että “[s]cientists have linked bisphenol A (BPA) to a higher incidence of heart disease, diabetes and liver abnormalities in adults as well as brain and hormone development problems in fetuses and young children. Other tests have shown that bisphenol A can promote human breast cancer cell growth, decrease sperm counts in rats, and cause erectile dysfunction and other sexual problems in men.” Ja elinympäristömme suorastaan tursuilee bisfenoli A:ta, jota löytyy aina tuttipulloista säilykepurkkeihin ja kassakuiteista hammaspaikkoihin.

The National Institute of Environmental Health Sciences neuvoo:

älä mikrota polykarbonaateista valmistettuja muovisia säilytysastioita tai -rasioita

muovirasioiden pohjan kierrätyskoodeista 3 ja 7 viittaavat useissa tapauksissa bisfenoli A:n käyttöön, eli niitä on syytä välttää

vähennä säilykkeiden käyttöä

käytä lasisia, keraamisia tai teräksisiä säilytysastioita aina kun mahdollista, etenkin kuumien elintarvikkeiden kanssa

Lisää vinkkejä ja tietoa kansantajuisessa muodossa löytyy esimerkiksi Noora Shinglerin perusteellisen rempsakasta Kemikaalicocktail-blogista sekä hänen Marjoja & maskaraa -kirjastaan (Atena 2011), joka kannattaa lukea muutenkin kuin bisfenolien takia.

poco a poco

2012-01-09T15:45:00.000-08:00

He tomado una decisión: Voy a tratar de encontrar tiempo para volver a estudiar español. Es la lengua más fuerte y impresionante que conozco y no me gustaria olvidar todo lo que he aprendido. Sé que por el momento hago muchos errores y se me olvidan las palabras. En cualquier caso sería estupendo refrescar los conocimientos prácticos de español y quizas hasta aprender algo nuevo! Este cuento es de 2008:

A mi no me gustan los arboles que entonan melodías.
A mi no me gustan la luna ni las estrellas que siempre dicen sandeces. A mi me gusta mirar a ella sin hacer ruido. No digo ni pío. Está tan bonita cuándo suena así, a mi lado.
No como desayuno; el periódico es más nutritivo que panecillos. Lleno una taza grande con café y bebo lentamente, con mucho placer.
Me lavo los dientes, me afeito, me visto y me voy al trabajo. Doy pasos cortos y rápidos. De vez en cuando ando de espaldas, pero hoy no quiero hacer pequeñas locuras como eso. Al fin y al cabo soy un hombre concienzudo y gris. Hoy ando a paso ligero.
Pienso en ella. Pienso en atascos y en pájaros sobre cables. Pienso un poco en cacahuetes y el Universo. Pero como las cosas grandes y complicados me dan tanto miedo, pienso un poco más en cacahuetes.
Despues del trabajo vuelvo a casa. Miramos la tele, ella y yo. Me gustan las telenovelas. A ella le gusta todo lo que me gusta a mí.
Creo que me quiere. Yo la amo.
Comemos un poco de jamon sin decir nada. Los arboles me estan mirando llenos de vida y fuerza y con una paz insoportable. Corro las cortinas.
Me siento un poco sucio. Distraídamente y arrastrando los pies voy al cuarto de baño. Mientras el agua corre por mi cuerpo pienso en todos los perros que he visto hoy. Estoy soñoliento.
Me quito la ropa. Ella me mira a mi. Creo que está sonriendo. Por fin me acosto. Ha sido un día largo y completo. ¡Gracias a Dios que hoy no tengo que pensar más!

Y al fin quiero presentar ustedes a Eva y Manu. ¡Ay que me gustan mucho!

2012-01-08T11:36:00.000-08:00

Etologiselta ja evoluutiobiologiselta kannalta eläinpopulaatioissa esiintyvä altruismi on merkillepantava ilmiö, koska se saattaa näyttää yksilön selviytymisen ja lisääntymisen kannalta varsin epäedulliselta. Puhtaan epäitsekästä käytöstä luonnosta lienee kuitenkin turha hakea, vaan taustalla ovat aina ”itsekkäät geenit” taka-ajatuksineen.

Mehiläinen pistää tunkeilijaa kuollen yhdyskunnan puolesta. Savannigaselli ryhtyy leijonan uhatessa hyppelemään villisti ja vetää siten pedon huomion muista gaselleista itseensä. Mutta tosiasiallisesti gaselli pyrkii viestittämään leijonalle, että saalistajan on parasta vaania sen muita lajitovereita. (”Kato nyt, mä oon niin kova jätkä että et sä mua kiinni sais kuitenkaan.”) Ja mehiläiselläkin on pelissä myös ”omat” geeninsä, tosin sukulaisten kanssa jaetut. Ensi silmäyksellä altruistiselta vaikuttava käytös ei olekaan pyyteetöntä.

Onko ihminen poikkeus? En usko. (Somebody please prove me wrong!) Yksittäisiä poikkeuksia on tietysti aina, mutta geenimme lienevät aivan yhtä itsekkäät kuin muidenkin eliöiden.

Mutta kuulkaahan tätä: Pingviineillä on tapana tönäistä kumppaninsa veteen testatakseen, josko siellä sattuu väijymään verenhimoinen hylje. Rukoilijasirkkanaaras syö parittelun yhteydessä koiraan pään – jo ennen parittelun loppumista, jos se vain suinkin onnistuu. Richard Dawkins kertoo kirjassaan Geenin itsekkyys, että itse asiassa on mahdollista, että pään puuttuminen parantaa rukoilijasirkkakoiraan seksuaalista suorituskykyä, sillä hyönteisen päässä sijaitsee tiettyjä inhibitorisia hermokeskuksia. Melko tylyä.

No ei mulla mitään asiaa ollut, tulin vaan ajatelleeksi tätä tänään; että on kiehtovaa miten evoluutiosta voi lukea myös organismien käytöksestä – ei ainoastaan morfologiasta.

hellittelystä

2012-01-02T14:22:00.000-08:00

Suomen kielessä on paljon mielikuvituksellisia sanoja huonosti tai ”väärin” käyttäytyville ihmisille.

hölmö, tumpelo, lurjus, ryökäle, hunsvotti, kelmi, ruojake, heittiö, mäntti

Meille hurmaaville mussukoille on paljon vähemmän nimityksiä, ja ne ovat usein joko selkeästi parisuhdelatautuneita (rakas, kulta, muru) tai adjektiiveja, jotka toimivat predikatiiveina sujuvasti muidenkin kuin ihmistä tarkoittavien substantiivien kanssa (vrt. nainen on ihana vs villapaita on ihana & nainen on lurjus vs villapaita on lurjus).

Ikäviä nimityksiä tuntuu oleva helpompi sulattaa kuin hellittelynimiä. Monien teinien puheessa ”vitun homo” on taajaan ja ohimennen käytetty nimitys. (Muistan jonkun tutkijan jopa todenneen, että monesti nuorten puheessa homo on itse asiassa affektiivinen sana – myönteisessä mielessä.) Jotkut hyvänsuovat nimitykset toisaalta ovat ”saastuneet”. Vai seuraako esimerkiksi ilmaisua ”voi rakas ystävä” joskus muka jotakin vilpitöntä?

Kadulla mainos kertoi, että TV-sarja Poliisien uudet jaksot ovat alkamassa. Mainostekstissä luki muistaakseni: Kaikille Poliisien vanhoille tutuille. Mietin, että jos viesti olisikin kuulunut Kaikille Poliisien (vanhoille) ystäville, se ei ehkä olisi yhtä vetoava. Keskiverrosta mainoksen lukijasta on uskoakseni mukavampaa tulla kohdatuksi ”poliisin vanhana tuttuna” (well yeah, guess I’m a little badass, heh heh) kuin Jimin Poliisit-sarjan uskollisena fanina (joo, no tota kyllä mä itse asiassa kulutan elämääni kotimaisen laaturealityn parissa).

Rakkautta ei voi koskaan olla liikaa

mutta rakkaudeksi erehdytään yllättävän helposti luulemaan aivan muitakin tunteita.

Etsintäkuulutan hyvät nimitykset hyville ihmisille!

luokatonta?

2011-12-20T08:21:00.000-08:00

Yhteiskuntaluokat ovat kiehtova ilmiö. Luokan käsite on nähdäkseni selkeästi dualistinen: toisaalta luokan voidaan ajatella määrittyvän mitattavissa olevien parametrien (kuten varallisuuden, ammatin tai sukupuun) perusteella – toisaalta taas luokka voidaan käsittää abstraktimpien tekijöiden summaksi, joita yksilön habitus ilmentää. Minua kiinnostaa juurikin tämä jälkimmäinen tapa hahmottaa luokkayhteiskuntaa. Kiinnostavaa on erityisesti se, että yhteiskunta koostuu erilaisista ryhmistä, joiden sisäinen homogeenisyys on vain osaksi tietoisen valinnan tai tahdon tulos.

Minulle luokka on ensisijaisesti dynaaminen sosiaalinen konstruktio, joka rakentuu kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Millaisella fontilla kirjoitat mieluiten, missä käyt ruokaostoksilla, minkä värisiä vaatteita käytät, millaisia Facebook-päivityksiä kirjoitat, mitä ostat joululahjaksi… Mistään yksittäisestä toiminnasta luokkaa on mahdotonta määrittää, mutta yhdessä tällaiset arkipäiväiset valinnat asettavat yksilöt eri luokkiin toisten, samankaltaisesti valitsevien yksilöiden seuraan. Sanomattakin lienee selvää, että demokraattisessa yhteiskunnassa näiden ryhmien väliset rajat ovat välttämättä elastisia.

Näin tarkasteltuna luokkajakoa ei mielestäni tarvitse nähdä hierarkkisena; mikään luokka ei lähtökohtaisesti koostu paremmista, viisaammista tai hienommista ihmisistä, vaan mielenkiinnon kohteena ovat erilaisten ihmisryhmien väliset erot ja erityisesti niiden syyt. Tämä lienee siinä mielessä hereettistä luokka-ajattelua, että sanaan ”luokka” kätkeytyy jonkinlaisen nokkimisjärjestyksen oletus. Kuitenkin tiedetään myös, että esimerkiksi eri varallisuusluokkien edustajat todella käyttäytyvät eri tavoin.

Willy Russellin näytelmä Educating Rita kuvailee mainiosti liikkumista yhteiskuntaluokkien välillä. Russellin kotimaassa Britanniassa luokkayhteiskunnalla on toki myös paljon vankemmat juuret kuin täällä pohjoisessa tasa-arvoparatiisissa. Tuloeroilla mitattuna Suomi on CIA World Factbookin 140 maan listauksen kymmenenneksi tasa-arvoisin maa, kun Britannia kyyristelee vasta sijalla 46. Tutkimuksissa on havaittu luokkaerojen näkyvän jo pienissä lapsissa.

”Children from middle-class households have a wider vocabulary, better understanding of how to 'converse' with other people and were more skilled at manipulating objects.Education officials said that parents' willingness to spend time with their children, how much they spoke to them and the amount of reading they did all produced differences in their child's attainment. ”

The Guardian, 2002

napkin / serviette, sitting room / lounge, lavatory / toilet

Tiedätte varmaankin, mistä on kyse. Briteille sanavalinnat, harrastukset ja aksentti välittävät usein vahvoja signaaleja yhteiskuntaluokasta. Mutta kyllä mekin osaamme luokitella toisiamme. Nina Kahman tänä vuonna julkaistu väitöskirja Yhteiskuntaluokka ja maku tarjoaa hyvän pohjan suomalaisen luokkayhteiskunnan tarkasteluun. Vähemmän koulutetut ja huonompituloiset näyttäytyvät tutkimuksen tilastollisen näkökulman valossa jumppaavaa ja kulttuuririentävää keskiluokkaa passiivisempina. Kahma keskittyy tarkastelemaan kulttuurin eri osa-alueita.

Olisi mielenkiintoista tutkia luokan ja ystävällisyyden/empatian osoittamisen välistä yhteyttä. Käytöstapojen ja yhteiskuntaluokan suhdetta on tietysti setvittykin runsaasti, mutta nyky-Suomeen ei tällaista tutkimusta ole tainnut kukaan vielä istuttaa. Jos osoittautuisi, että tietynlaiset ihmiset ovat toisia kiltimpiä, voitaisiin saada uusia rakennuspalikoita hyvinvointiyhteiskunnan seiniin. (Nää on just niitä ajatuksia, jotka pitäisi paketoida akateemisemmin, jotta muutkin tajuaisivat niiden nerokkuuden eivätkä vain tuhahtelisi että pah, mikä hölmö!)

Ihmiset ovat erilaisia. Toiset katsovat TV:stä Big Brotheria ja toiset Pressiklubia. Toiset ostavat naposteltavaksi luomubrietä ja toiset grillisipsejä. Toiset lähtevät lenkille, toiset jäävät sohvalle. Ja sitten on niitä, jotka tekevät molempia ja niitä, jotka eivät tee kumpaakaan.

Mutta miksi ihmiset ovat erilaisia?

Koska meidän vanhempamme olivat erilaisia?

Suomalaisista noin puolet edustaa selkeästi eri yhteiskuntaluokkaa kuin vanhempansa, ja liikettä on tapahtunut sekä ”ylös-”, että ”alaspäin”. Kuitenkin pelkän peruskoulun käyneiden lapsista 14–18 % hankkii akateemisen tutkinnon, kun akateemisten perheiden lasten kohdalla vastaava osuus on 57–69 %.

Koska tietynlainen elämäntyyli muokkaa meitä?

Mehän tiedämme esimerkiksi, että mitä korkeampi koulutus ihmisellä on, sitä terveellisemmin hän syö ja sitä parempaa huolta hän pitää terveydestään. Se, että samantyylinen elämä ja tausta näkyvät ihmisten samanlaisissa subjektiivisissa mieltymyksissä vihjaa, että persoonallisuutemme on sekin merkittävissä määrin kulttuurinen rakenne, ei pelkkää genetiikkaa.

Jos halutaan rakentaa onnellista maailmaa, tasa-arvo on nähdäkseni ainoa oikea suunta. Erilaisuuden loppumista ei kuitenkaan koskaan tarvitse pelätä – onneksi. Eriarvoisuuskin tuntuu toisaalta näännyttävän ehtymättömältä varannolta, mutta silti sitä vastaan kannattaa taistella väsymättä. Suomen ilmainen koulutus on yksi parhaista aseista tässä taistelussa.

Haluaisin kirjoittaa aiheesta vielä suunnilleen sata sivua lisää. En ole hyvä karsimaan enkä tiivistämään. Hyvä kirjoittaja osaa mielestäni rajata aiheensa hyvin ja käsitellä sen perusteellisesti mutta tenhoavasti. Itse päädyn roiskimaan päässäni surisevasta ajatusmassasta palasia ehtimättä viemään yhtäkään ajatusta kunnolla loppuun. Pahoittelen sitä ja pahoittelen tätä lukijalle tuiki tarpeetonta itsereflektiota. Se onkin minulle itselleni.

Mainittujen lähteiden lisäksi olen käyttänyt HS:n Luokkakuvia-sarjan artikkeleita.

2011-12-18T01:18:00.000-08:00

”You see, it seems to me, one's like a closed bud, and most of what one reads and does has no effect at all; but there are certain things that have a peculiar significance for one, and they open a petal; and the petals open one by one; and at last the flower is there.”

Hyvinvointiteoreettisia oivalluksia & hämmennystä

2011-12-15T17:01:00.000-08:00

Sain sattumalta käsiini William Somerset Maughamin romaanin Of Human Bondage ja olen parhaillani keskellä hyvää lukukokemusta. Romaani on semi-omaelämäkerrallinen kasvutarina. Juuri nyt kirjan protagonisti, Philip, etsii elämän tarkoitusta. Minusta oli merkillepantavaa, että luettuaan Charles Darwinin teoksen On the Origin of Species, Philip ei edelleenkään koe löytävänsä elämälle tarkoitusta. Ehkei hän ihan ymmärrä lukemaansa? Tai ehkä hän kaipaa elämältä jotakin järkeä enemmän, jotakin yliluonnollista?

Yhtä kaikki, luonnonvalinta ja evoluutio ansaitsisivat mielestäni jokaisen ihmisen perehtymisen. (En millään jaksaisi enää kuulla kenenkään puhuvan Darwinista ja vahvimman selviytymisestä samassa virkkeessä!) Näiden ilmiöiden äärellä on mahdollisuus päästä käsiksi Vastauksiin ja Ymmärrykseen, mikä on elämässä kuitenkin suhteellisen harvinaista herkkua.

Ilkka Hanskin, Ilkka Niiniluodon ja Ilari Hetemäen toimittama Kaikki evoluutiosta (Gaudeamus 2009) nostaa nimensä mukaisesti evoluution jo ”seuraavillekin” tasoille, biologian ulkopuolelle. ”Evoluutio” ja ”kehitys” käsitetään monesti synonyymeiksi, joten usein kuulee puhuttavan yhden jos toisenkin asian evoluutiosta. Kaikki evoluutiosta ammentaa kulttuurievoluutionkin saralla mielestäni kiitettävästi biologisesta evoluutioajattelusta, tai ainakin kirjoittajat muistavat pitää sen yhtenä vertailukohtana.

Eniten uutta ajateltavaa minulle tarjosi Pertti Haaparannan Globalisaatio ja vapaus -artikkeli. Haaparanta tarkastelee vapautta lähinnä Amartya Senin vapauskäsityksen pohjalta.

”Senille vapaus tarkoittaa ihmisten toimintakykyä ja päämäärien saavuttamisen mahdollisuuksia.”

Intialaisen taloustieteen nobelistin ajattelu ei ole minulle entuudestaan kovinkaan tuttua, mutta Haaparanta onnistuu herättämään kiinnostukseni.

Onko globalisaatio lisännyt vapautta? Onko globalisaatio vähentänyt köyhyyttä? Millainen on globaalin vapauden ja hyvinvoinnin suhde? Mitä vapaus on? Onko (vapaus tai) hyvinvointi absoluuttista vai relativistista: Tekeekö omena minut onnelliseksi jos naapurini saa kaksi (tai kottikärryllisen)? Voiko kottikärryllinen omenoita itse asiassa tehdä vähemmän onnelliseksi kuin pienempi määrä omenoita?

Ei varmasti voida kiistää, etteikö globalisaatio olisi lisännyt ihmisten valinnanmahdollisuuksia ja -vapautta. Kasvavan positiivisen vapauden (vapaus johonkin) kääntöpuolella on vähentyvä negatiivinen vapaus (vapaus jostakin). Vai onko näin? Ja jos on, niin onko se itsessään hyvä tai huono asia?

Uusklassisen taloustieteen keskeisimpiin saavutuksiin kuuluu kahteen peruslauseeseen nojautuva hyvinvointiteoria. Peruslauseet ovat: 1) kilpailutalous on aina tehokas Pareto-mielessä ja 2) mikä tahansa Pareto-tehokas talouden tila voidaan toteuttaa sallimalla markkinoiden toimia vapaasti ja varmistamalla niiden kilpailullisuus. Talouden tila on Pareto-tehokas, kun yhdenkään yksilön hyvinvointia ei voida parantaa ilman, että jonkun muun hyvinvointi heikkenee. Toisin sanoen Pareto-tehokkaassa tilassa yhteiskunnan talouden resurssit ovat valjastettuina täyskäyttöön, eli käyttämättömiä mahdollisuuksia ei ole.

Vapauksien Pareto-tehokas tasapainotila saattaisi siis tarkoittaa tilannetta, jossa suurin osa ihmisistä on orjan asemassa. Toisaalta olemme myös erittäin taitavia orjuuttamaan itse itsemme. Onko liki kahdenkymmen vuoden koulutus, koulutusta vastaava työ, asuntolaina, kaksi lasta ja koira vapautta? Vai kenties evoluutiota?

Haaparannan artikkelilla (ja Kaikki evoluutiosta -teoksella muutenkin) on lukijalle paljon enemmänkin annettavaa, eikä ilmoille heitellä samanlaisia ärsyttävällä tavalla pureskelematta jääviä kysymyksiä kuin minä tässä postauksessani. Mieleni lienee liian sekavana uusista ajatuksista :)

Slow Food

2011-12-13T05:45:00.000-08:00

Koska minussa on konservatiiviänkyrä vikaa, en ole aikaisemmin tullut perehtyneeksi Slow Foodiin sen kummemmin. Ideologiasta on kyllä tullut hyvät vibat, joo, mutta ei se ole jaksanut kiinnostaa kun nimikin on niin englantilainen ja näitä ruokahömpötyksiähän nyt tunnetusti riittää joka hullulle.

No mutta, lauantaina (10.12.) hiljattain perustetun Slow Food Keski-Suomen Hidasta jouluun -tapahtuma pyyhki pois epäluuloisen epätietoisuuden. Slow Food -ideologia edustaa kokonaisvaltaisissa pyrkimyksissään juuri sellaista suhtautumista ruokaan, jonka toivoisin leviävän koko maailmaan!

Slow Food liikkeen isä, Carlo Petrini, suivaantui 80-luvulla kotimaahansa Italiaankin soluttautuvasta pikaruoka- ja pikaelämäkulttuurista (Italian ensimmäinen Mäkkäri avasi ovensa häpeilemättömästi Rooman keskustaan -85) siinä määrin, että päätti nostaa melun.

Tänään maailmassa on yli 1 300 Slow Food -yhdistystä yli 150 maassa. Henkilöjäseniä on reilut 100 000. Suomessa Convivioiksi kutsuttuja yhdistyksiä on 12.

good clean fair

Näistä avainarvoista Slow Food kasvaa. Ideologia vaalii ruuan biologista monimuotoisuutta, lähituotantoa, tuottajan ja kuluttajan yhteen saattamista, paikallisia ruokakulttuureja, ekologisesti kestäviä tuotantotapoja ja makujen moninaisuutta.

Hidasta jouluun -tapahtumassa sai ostaa mitä ihanimpia tuotteita muikkukukoista juustoihin ja hilloihin suoraan tuottajilta. Mukavien myyjien kanssa jutellessa tuli väkisinkin kummasteltua, että jos vain on mahdollista ostaa tuotteita suoraan näiltä mahtavilta tyypeiltä ja samalla sekä tukea heidän toimintaansa että saada ostoskassiinsa ensiluokkaista täytettä, jonka alkuperä ja tuotantotavat ovat varmassa tiedossa, miksi ihmeessä ostaa teollisesti monessa portaassa tuotettua höttöä kaupasta, joka tilittää tuottajille pienen murenen tuotteiden hinnasta?

Myös paikkakunta voi olla hidas; suomessa esimerkkiä näyttää Kristiinankaupunki.

Ja koska on hassua vinkkailla Budapestin ja Köpiksen luomupaikoista ilman yhtään postausta Suomen Ateenan luomu- ja lähiruokasektorista, on korkea aika paljastaa suosikit Jyväskylässä:

Kasvisravntola Katriinasta saa tietysti parhaat lounaat.

Soppaa sen olla pitää; valita saa kolmesta vaihtoehdosta tai halutessaan maistaa vaikka kaikkia. Salaattia ja herkullisia sämpylöitä ja opiskelija-alennus.

Katriinan kaupasta saa oikeaa maitoa (a.k.a. raakamaitoa)!

Monipuolinen ruokakauppa muillekin kuin vegaaneille.

Ekolosta ja naapurin Punnitse&Säästästä saa vaikka mitä.

Ekolosta saa opiskelija-alennuksen lisäksi monipuolisesti ruoka-tarvikkeita sekä kosmetiikkaa ja puhdistusaineita. Punnitse&Säästä satsaa ilahduttavan hyvin luomuun!

Ja kauden vihjeiksi: Uitamon Tuvan Vaalea Glögi ja Kaskein Marjan kirsikkainen glögi. Parhaat.

on jäätelö hyvää?

2011-12-09T02:23:00.000-08:00

Rakastan jäätelöä, mutta hyvän jäätelön löytäminen on vaikeaa. Valion (eli Nestelén) vaniljakermajäätelö koostuu seuraavanlaisista aineksista:

Rasvaton maito, kerma, sokeri, vesi, maitoproteiini, laktoosi, tärkkelyssiirappi, emulgointiaine (rasvahappojen mono- ja diglyseridit), sakeuttamisaineet (natriumalginaatti, guarkumi) ja aromit (vanilja, vanilliini).

Ei makua pahaksi voi väittää, mutta kyllä keinotekoiset aromit ja vetisyyden maistaa. Tämän kermajäätelön rasvapitoisuus on 8 %. Aika jännää, kun esim. kuohukermassa rasvaa on siinä vajaat 40 %. (Vähärasvaisuus tosin johtunee ainakin osaksi myös kuluttajien kaloripeloista.) Aitoa vaniljaakaan ei ole raaskittu käyttää tarpeeksi halutun maun aikaansaamiseksi, vaan sekaan on pitänyt heitellä lisäksi keinotekoisia aromeja.

Elelen nykyisellään pienen keittiön aikoja, mutta jäätelökoneen hankinta noussee asialistalle ennemmin tai myöhemmin. Kaupan jäätelöiden tuoteselosteita lukiessa epätoivo kasvaa; esim. Valion mansikkakermajäätelössä on seitsemäätoista eri ainesosaa (ml. natriumalginaattia, guarkumia, muunnettua tärkkelystä ja kokonaiset 3 % mansikkaa; esim. X-tran triojäätelö sisältää "mansikanmakuista jäätelöä" joka ei sisällä hitustakaan mansikkaa). Minun mansikkakermajäätelössäni olisi neljää ainesta (kermaa, kananmunaa, sokeria ja mansikoita). Sitä odotellessa täytynee alkaa selvittelemään lähintä jäätelöauton pysäkkiä, sillä Kotijäätelöltä saa näköään luomujäätelöä!

lentävien porojen aiheuttamasta mielipahasta

2011-12-07T12:58:00.000-08:00

Minä harmistun lentävistä poroista. Saatan olla pororasisti, mutta tahtoisin yhtä kaikki sulkea Suomen ja kaikkien Pohjoismaiden rajat joulupukin lentäviltä poroilta. Lentäkööt minun puolestani siellä Ameriikassa. (Minne muuten saisi painua se Suomalaiseen kulttuuriin soluttautuva Coca-Cola-pukkikin joka väittää asustelevansa korvatunturilla. Tämä joulupukkiasia on mahdollisesti poroasiaakin mutkikkaampi; tanskalaisten mielestä julemanden pitää majaa Grönlannissa kun taas ruotsalaisten tomtenille kelpaa Korvatunturi. Minä en ole oikein koskaan syttynyt tähän asuinpaikkakiistelyyn, mutta mörkö vieköön, pukki ainakin on vanha pakanallinen ukko ja kaipaa mielestäni vähän pohjoismytologista karkeutta. Lapikkaat eivät riitä!)

Kaikeksi ihastuksekseni löysin poroliittolaisen Dagens Nyheteristä 2.12. Ja millaisen liittolaisen! Kuulkaahan tätä: Ruotsissa niillä on sellainen instanssi kuin Skönhetsrådet. Olen lähes sanaton ihailusta. Oi te ruotsalaiset, te pehmeät viisaat ruotsalaiset, taivas teitä syvästi siunatkoon. Skönhetsrådet. S k ö n h e t s r å d e t. On siinä makustelemista. Vau.

Nå, joka tapauksessa neuvosto suhtautuu skeptisesti Tukholman keskustaan hankittuihin jouluvaloporoihin.

Rådets Cecilia Skog konstaterar: ”Vi har vant oss vid ett formspråk runt julen som är väldigt amerikanskt. Men vi förespråkar ett mer nordiskt uttryck.”

Håller med!

we’ve got all the time in the world – do we not?

2011-12-07T12:55:00.001-08:00

Fared Zakaria pohtii koulutuksen tulevaisuutta Yhdysvalloissa (Time Nov 14/2011)

ja saa minutkin mietteliääksi kirjoittaessaan:

”If you drop out of high school – and the U.S. has a 25 % dropout rate – you will have a depressed standard of living for the rest of your life. -- Countries in Europe and Asia have worked hard to increase their college-graduation rates, while the U.S.’s – once the world’s highest – has flatlined. Other countries have focused on math and science, while in

America

degrees have proliferated in ‘fields’ like sports exercise and leisure studies.”

Lisää hämmennystä aiheuttaa luku seuraavan kuvauksen takana:

”Combined time, in years, that people have spent playing the smart-phone game Angry Birds since its 2009 release.”

Luku on 200 000. Kyllä vain.

aikuiset lapset

2011-12-07T08:47:00.000-08:00

1.12. HSssa ja 5.12. HBLssa saavutaan kiinnostavan tematiikan äärelle, joka on jäänyt askarruttamaan mieltäni: Miten lapsi kokee TVssä, teatterinäyttämöillä, lastenkirjoissa jne. seikkailevat lapselliset aikuiset?

Mia Österlund kirjoittaa: ”Överblicar man 00- och 10-talets finlandssvenska bilderbok infinner sig frågan vart barnen tagit vägen? Det vimlar av vuxna, av gummor och gubbar.” Hän pohtii: ”Vackert så, och väldigt verkningsfullt i allaåldersanda. Samtidigt är det skäl att fråga sig vad dessa, ofta infantiliserade, barnlika och vuxennaiva figurer står för? Barnbokens styrka är att vara en arena där barnen får vara suveränt, får ta plats, ha makt, roas och oroas men alltid tas på allvar. Är detta månne en ynnest som vuxna tröstar efter?”

HSssa Yleltä eläköitynyt lastenohjelmien käsikirjoittaja-ohjaaja Laura Lilja-Haataja kyselee Ylen joulukalenterissa touhuavasta Tonttu Toljanterista: ”Onko siinä ajateltu, että lapsi tunnistaisi itsensä aikuisesta?” Hän toivoisi lastenohjelmien aikuisten olevan oikeasti aikuisia. ”Miksei aikuinen voisi olla kiinnostava ja hauska aikuisena?” Hän miettii, että ”samaan aikaan kun luodaan näitä aikuislapsihahmoja, varsinaisista lapsihahmoista tehdään ylipärjääviä pieniä aikuisia. Onhan siinä ristiriitaa.”

Olemmeko me aikuiset niin narsistisia, että tuppaudumme työstämään omia identiteettejämme kaikille mahdollisille areenoille? Seuraisivatko lapset mielummin fiktiivisiä lapsia kuin aikuisia? Rinnastavatko lapset satuaikuiset tosielämän aikuisiin?

home problems

2011-12-07T08:41:00.000-08:00

Jokseenkin yleisessä tiedossa tuntuu olevan, ettei rakennustyömailla ole mitenkään ylen harvinaista että talojen seiniin ladotaan märkiä eristeitä. Tai että 70- ja 80-luvuilla taloja eristettiin hengittämättömillä materiaaleilla kun homeongelmia ei osattu ennakoida eikä tunnistaa. Se nyt ainakin on yleisessä tiedossa, että tänään Suomi-neidolla on käsissään suuren luokan homeongelma.

Maanantain (5.12.) HBL otsikoi Okunskap hinder för mögelbekämpning. Lehti listaa jokseenkin häiritseviä tilastoja: homesaneerauksen tarpeessa on 250 000 asuintaloa, 8 000 kerrostaloa ja 1 300 koulua. 800 000 suomalaista alistuu päivittäin huonon sisäilman aiheuttamalle terveysriskille. Homeeseen liittyvät sairaudet maksavat yhteiskunnalle vuosittain 200 miljoonaa euroa. Puolessa kaikista suomalaisista rakennuksista arvioidaan olevan kosteusongelmia. Suomessa sisäilmaongelmia vakavoittaa entisestään se, että vietämme kylmän ilmaston takia n. 80 % ajastamme sisätiloissa.

Ongelma tuntuisi olevan tarpeeksi paha jo valmiiksi, mutta kaiken huipuksi homesaneeraukset tehdään usein ilman riittävää kartoitusta ja asiantuntemusta, huolimattomasti tai jopa virheellisesti. Homeongelmien tunnistaminenkin on vaikeaa, koska eri ihmiset reagoivat homeeseen niin eri tavoin, eikä varmoja mittaustekniikoita ole.

Lisäksi homehaittoja vähätellään usein – osaksi juuri vaikean havaittavuuden ja tietämättömyyden, osaksi taloudellisten syiden takia.

Tuntuu karmaisevalta, että tuhannet päiväkodit ja koulut alistavat kokonaisia sukupolvia vakaville terveysriskeille. Tai että työpaikasta maksaa hyvinvoinnillaan. Moninaisen ja pitkittyvän sairastelun lisäksi pahimmissa tapauksissa kehittyvä yliherkkyys rajoittaa elämää rankasti, kun useimmissa julkisissa tiloissa oleskelu käy mahdottomaksi.

Ainakin kaksi asiaa on helpo(hko)sti tehtävissä. Etenkin kunnallispolitiikassa (jossa edustajat ovat usein äänestäjien välittömässä läheisyydessä) mutta toki myös valtakunnan tasolla, on vaadittava ongelmaan puuttumista ja pidettävä asiaa esillä. Asunnonostajana toisaalta kannattaa olla tiukkana kuntokartoituksen kattavuuden (ja vedenpitävyyden) kanssa.

voihan...

2011-12-07T06:16:00.001-08:00

Venäjän duumavaalit lienevät karvas pettymys valtakunnan ykköskaksikolle. Yhtenäisen Venäjän kannatus romahti. Ainakin Suomessa uutisointi toistaa muutamia perusteemoja; venäläiset ovat kyllästyneet vaihtoehtojen puutteeseen ja valtionhallinnon itsevaltaisuuteen ja Yhtenäisen Venäjän tappiot ovat tuntuvia vaalivilpistä huolimatta.

Mutta mitäköhän seuraavaksi? Kommunistit ainakin kasvattivat kannatustaan…

three pieces of conversation with three twenty-somethings in Copenhagen

2011-12-07T06:14:00.001-08:00

me: I’d love to visit

Japan

one day.

girl from Tokio: Oh! You are very warmly welcome!

me: What have you liked best so far?

girl from Paris: Erm… Nothing.

me: Everything was so delicious!

guy from Bellerup: Yeah, Danish food is excellent.

mad : dansk

2011-12-07T06:13:00.000-08:00

Nolottaa tunnustaa, mutta en ollut tajunnut miten hieno Kööpenhamina on, vaikka se on niin lähellä ja vaikka olen käynyt siellä useammankin kerran. Sinänsä ihastuttava Strøget–Nyhavn–Kastellet-akseli kuitenkin kertoo kovin vähän tanskalaisten ykköskaupungista, jonka pitkä historia näkyy toisaalta värikkäinä vanhojen talojen kortteleina ja toisaalta toinen toistaan suuruudenhullumpina hallintorakennuksina.

Pitkä viikonloppu Köpiksessä oli mahtava kokemus monellakin tapaa. En vielä tiedä mitä kaikkea matkan innoittamana päätyy blogiin asti, mutta ainakin yksi ruokapostaus on ihan pakko tehdä, ainakin kahdesta syystä. Näistä toinen on Köpiksen ilahduttava luomutarjontapaljous ja toinen FNU Københavnin (jääköön tämä mysteeriksi niille, jotka eivät jaksa googlata :) Julefrokost. (Tanskan ”frokost” kääntyy lähinnä lounaaksi, toisin kuin ruotsin ”frukost”, ”aamiainen”.)

Aloitetaan näin joulun alla julefrokostista. Kokemuksen myötä suhtautumiseni tanskalaiseen ruokaan vaihtui suuresta tietämättömyydestä suureen arvostukseen. Herkkua!

Sana julefrokost viittaa sekä perheiden jouluateriaan (jota siis nautitaan jouluna) että työpaikkojen, järjestöjen ym. joulua ennakoivaan ateriointiin, joka vastaa pitkälti meikäläisiä pikkujouluja. Snapsit (akvaviitti!) ja snapsilaulut kuuluvat ohjelmaan kiinteästi.

Tyypillinen julefrokost-menu voisi olla vaikkapa tällainen:

1. kattaus

graavilohta, silliä, paistettuja ja leivitettyjä kalafileitä, kaviaaria

2. kattaus

ylikypsää porsasta, porsaan ulkofileetä (nahkoineen!), punakaalisäilykettä, luumuhilloketta, maustekurkkuja

ja jälkiruuaksi tietysti

ris a l’amande & kirsikkakastiketta

Kaikki suolaiset nautitaan smørrebrød-periaatteella, eli tarjolla oli jatkuvasti vaaleaa ja tummaa leipää. Oi syömisen kauneutta!

(Ja muutenkin ilta oli erittäin onnistunut! *< :)

Glögin suurena ystävänä ja ihailijana olin ihastuneen yllättynyt kaupungin runsaasta gløgg-tarjonnasta. Gløgg nautitaan perinteisesti æbleskiver-leivonnaisten kanssa. Hyviä nekin toki, mutta enemmän innostuin saadessani ison mukillisen, jonka korkeudesta kolmasosa oli täytetty manteleilla ja rusinoilla. Yleensä tunnen itseni ahneeksi lappaessani glögimukin pohjalle täytettä kun muut sirottavat mukiinsa lusikallisen tai pari. (Apropo mantelit, Strøgetiltä saa herkkua jonka toivottaisin tervetulleeksi myös kotikaupungin kaduille – sokerissa paahdettuja manteleita. Ah.) Alkoholittoman glögin (ja muiden vastaavien juomien) kulttuuri vaikuttaisi olevan Suomelle aika ainutlaatuista; sitä kaipailin sunnuntaiaamuna yhdeksän aikoihin jolloin punaviini ei jotenkin tuntunut parhaalta vaihtoehdolta.

Intia opetti minulle aikoinaan että vastoin luulojani todella pidän teestä. Yllättäen Kööpenhamina opetti minulle, että on olemassa myös muuta hyvää teetä kuin chailatte. ”Hyvä” on tosin totaalinen aliarvio – Kööpenhaminan kahviloissa ymmärsin, miksi teetä vanhastaan arvostetaan niin suuresti. Jos joskus olen maistanut paratiisia, se oli BioM-ravintolassa, jonka vihreä tee joka tuoksui ja maistui kukkasilta, raikkailta hedelmiltä ja aamukasteelta. Oikeasti. Ja tosin kuin keinotekoisesti aromatisoidut teet, ei tämä tee jättänyt suuhun keinotekoisia jälkimakuja vaan pelkkää ihastusta.

BioM tarjoaa myös Maailman Parasta Brunssia (lauantaisin ja sunnuntaisin kymmenestä kahteen). Kaunista. Herkullista. Ensiluokkaista. Uudestaan! Kannattaa muuten varata pöytä jos mielii BioM:ään aterioimaan. Opportunistina ja carpediemistinä minä en tehnyt pöytävarausta, eikä ravintolassa sunnuntaina keskipäivällä (tietenkään) ollut tilaa. Ystävälliset tarjoilijat kehottivat tulemaan puolen tunnin päästä uudestaan – yhteen pöytään ei ollut tehty varauksia ja siinä aterioivat herrat olivat lopettelemassa brunssiaan. Tulin puolen tunnin päästä uudestaan ja näin ikkunasta herrojen edelleen lopettelevan brunssiaan. Kiersin korttelin ja näin ikkunasta herrojen edelleen lopettelevan brunssiaan. Päätin etsiä toisen paikan ja olin jo ennättänyt hyvän matkan päähän, kun joku kosketti olkapäätäni. Ihana tarjoilija oli juossut kertomaan, että ravintolasta oli vapautunut paikka. Moinen ystävällisyys lämmitti sydäntä, taivaallinen tee lämmitti kohmeisia sormia ja herkullinen brunssi sekä vatsaa että mieltä.

Fredericiagatanilta taivalsin näin muodoin suuren tyytyväisyyden vallassa kohti Nørreportia, josta jatkoimme Köpiksessä asuvan ystävättären kanssa Nørrebrohon. Oli ihanaa kävellä ilma karttaa, jonkun kanssa joka tiesi tien ja osasi kertoa kaupungista. Kävimme Nørrebron uusissa kauppahalleissa ja ympäristön katukuvassa näkyi useita luomukahviloita. Kauppahalleissa tuoksui tuoreelta ja aidolta ruualta.

Nørrebrossa on mainio Jægersborggade, jonka varren asuinkerrostalojen kivijaloissa on pieniä putiikkeja ja kahviloita. Jægersborggadella oli tuolloin sunnuntaina omanlaisensa joulumarkkinat. Kaikilla liikkeillä on kestävä toimintaideologia, mutta kolme kirkkainta helmeä olivat minusta puurokavila Grød, luomulihakauppa, sekä Café Retro. Retroon voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi työntekijäksi, koska kahvilan tuotot käytetään erilaisiin kehitysapuprojekteihin. (Ja jos joku haluaa ryhtyä kanssani puurokahvilayrittäjäksi niin oon heti valmis! Mikä mahtava konsepti!)

Lopuksi heitän vinkkinä niille jotka tahtovat nauttia Kööpenhaminassa täydellisen aamiaisen: Kahvila Zeze. Minun täydellinen aamiaiseni sisälsi luomuleipää, pehmeäksi keitetyn luomukananmunan, goudaa, voita ja vihreää teetä (A. C. Perch’s Thehandelin Green Rhubarb). Voilà!

elomys

2011-11-26T10:34:00.000-08:00

Orkesteri on kuin suuri eläin, suuri mahtava eläin. Kun orkesteri soi on kuin soisi tuo suuri mahtava kummallinen eläin.

Kiitos Sinfis, oli mahtavaa!

lehtikatsauksia

2011-11-24T04:44:00.000-08:00

Presidenttipeli on näinä aikoina yksi kotimaan uutisten itseoikeutetuista ykkösaiheista. HS 24.11. otsikoi:

Presidentin valtaoikeudet sytyttivät.

Etenkin Lipponen ja Niinistö ottelivat keskenään, myös Haavisto heitteli piikkejä.

Palkansaajajärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan presidenttipaneelia ruotiva artikkeli on lisäksi aika raflaavasti väliotsikoitu:

Käännekohta

Päätähdet ja sivuroolit

Kiista

Naurunpyrskähdykset

Elonmerkit

Väistöliikkeet

Illan lipasu

Lehtikuvaan ovat jostain kumman syystä mahtuneet vain Niinistö, Väyrynen, Lipponen ja Soini, vaikka myös Haavisto ja Biaudet olivat paikalla.

Hesarin tapa uutisoida vaalikampanjoinnista alkaa ärsyttää. Rauhanomaisia paneelikeskusteluja luonnehditaan tylsiksi ja raportoinnin päätavoitteeksi tuntuu nousevan vastakkainasettelujen ja ristiriitojen kaivelu. Paljon puhetta siitä miten, vähän siitä mitä.

Aamun ylimmästä pääkirjoituksesta olin toisaalta kiitollinen. Kirjoitus linjaa että

Eettinen lihantuotanto on myös kuluttaja asia. Tuotantoeläinten olojen parantamiseen tähtäävä lainmuutos on valmisteilla ja tarkoittaa 2-4 sentin lisäkustannuksia lihakiloa kohden. Ilahduttavan
suorasukaisesti todetaan, että

”Valitettavasti suomalainen kauppa on niin keskittynyttä ja kaupallisessa voimassaan niin ylivoimainen suhteessa tuottajiin, että tämäkin tuotantoeläinten hyvinvoinnin lisäys otetaan todennäköisesti vain tuottajien kukkarosta. -- Ehkä olisi jo aika, että kauppa katsoisi kriittisesti omia toimintatapojaan ja että kuluttaja palkitsisi valinnollaan ne, jotka ovat ottaneet tuotantoeläinten hyvinvoinnin vakavasti.”

Eilisen Hesarin (23.11.) taloussivuilla syynätään kauppojen omia halpamerkkejä (kuten X-tra, Raibow, Eldorado, Pirkka, Euroshopper). Koitan tiivistää artikkelin valikoituihin lainauksiin:

HINTA&LAATU

”Omien merkkien hinnat ovat kymmeniä prosentteja halvemmat kuin brändituotteiden. Laatu ei kaupan mukaan eroa. Syynä hintaan on muun muassa se, ettei tuotteita juuri markkinoida. Lisäksi tuotantoerät ostetaan suurissa kilpailutetuissa erissä, jolloin yksikkökustannukset laskevat.”

TILANNE

”Keskon Pirkka-sarjan myynti kasvoi tammi-syyskuussa 38 prosenttia, kun K-ruokakauppojen koko myynti kasvoi kuutisen prosenttia.”

”S-ryhmällä on tavoitteena nostaa omien merkkiensä osuus viidennekseen myynnistä 2013 mennessä. Tätä nykyä niiden osuus myynnistä on runsaat kymmenen prosenttia.”

”Euroopassa omien merkkien osuus myynnistä on -- jopa 30-40 prosenttia.”

ONGELMIA?

”Elintarviketeollisuudessa pelko -- on, että omat merkit kasvattavat Suomen keskittyneen kaupan valtaa edelleen.”

Järvi-Suomen Portin toimitusjohtaja Kari ”Piispanen pelkää, että kustannusten painaminen vaikuttaa ennen pitkää ruoan laatuun.”

”-- hintakilpailu pistää yritykset ahtaalle erityisesti halvimmissa merkkiluokissa --, joita valmistetaan suurissa erissä usealle eurooppalaiselle kaupparyhmälle. ’Moni suomalaisyritys ei pysty edes tarjousta tekemään’.”

”Määräaikaisten työsuhteiden ja vuokratyösuhteiden käyttö kasvaa.”

SOK:n päivittäistavarasta vastaava johtaja Vesa Kyllönen sanoo kuluttajien odottavan hinta-laatusuhteeltaan edullisia tuotteita. Näin tietysti onkin, muutoinhan halpamerkkien valtaisa esiinmarssi ei olisi mahdollinen. Minun mielestäni Pellervon taloustutkimuksen hiljattain julkaisema selvitys oli kuitenkin siinä määrin epämiellyttävää luettavaa, etten (mm. tästä syystä) mielelläni asioi liiemmin K- kuin S-ryhmänkään kaupoissa.

Eilinen HS kertoo niin ikään WWF:n raportin paljastavan suomalaisyritysten parantaneen palmuöljymainettaan. Silti kansainväliseen kärkeen verrattuna on vielä paljon töitä tehtävänä. Suomalaisyrityksistä ainoastaan Fazerin käyttämästä palmuöljystä yli puolet on vastuulliseksi luokiteltua, kun monilla kansainvälisen kärjen yrityksillä osuus on sata prosenttia.

HBL otsikoi 22.11. Venäjän vaali"kamppailusta": Oppositionen tar humorn till hjälp.

Lehti kirjoittaa, ettei poliittisen satiirin tekeminen laajalle yleisölle ole nyky-Venäjällä mahdollista. Yksi Venäjän tunnetuimmista satiirikoista, Viktor Sjenderovitj, sanoo vallanpitäjien sallivan huumoriin tukeutuvan kritiikin juuri koska yleisö on rajattu. Sjenderovitj luonnehtii:

”Humorn har alltid haft en mycket speciell roll i vårt samhälle. Om man inte har fria val eller ett fungerande rättsystem så får man i stället ta till humorn. Satir är egentligen ett sätt att uttrycka smärta och förtvivlan.”

”Satiren är så viktig i Ryssland därför att via den behandlar vi frågor som andra länder behandlar via fria val eller ett fungerande rättsystem.”

”I västervärlden kan ni läsa litteratur för att njuta och bli klokare. Det har vi inte råd med i Ryssland, för litteraturen är vårt enda sätt att uttrycka smärta och förtvivlan. Skrattet är en form av självförsvar.”

Osallistuin tiistaina Pohjola-Nordenin elinkeinoelämäseminaariin, jonka aiheina olivat tällä kertaa Pohjoismainen malli ja kilpailukyky. Puhujien kesken tuntui vallitsevan konsensus, että 1) pohjoismainen malli on maailmanlaajuisesti arvostettu asia ja suuri vahvuus, ja että 2) Ruotsissa osataan tehdä asiat paremmin kuin Suomessa. Pohjoismaisesta kilpailukyvystä tulee aktiivisesti pitää huolta, mutta erityisen huolissaan olisi nyt oltava suomalaisesta kilpailukyvystä.

Seminaari oli viiltävän ajankohtainen. Monilla on varmasti muistissa Jorma Ollilan reilun viikon takainen Vieraskynä (HS 16.11.).

Yritysten tuottavuus on romahtanut, Ollila toteaa. ”Hyvinvointimme on rakentunut ja rakentuu talouden kasvulle.” ”Tarvitaan toimia, jotka lisäävät yritysten investointeja aineelliseen ja aineettomaan pääomaan. Vain tällä tavalla Suomeen luodaan uusia tuottavia työpaikkoja ja vaurautta.” Lisäksi ”[p]alkkauksen ja muiden työehtojen on oltava joustavampia, jotta tilannekohtaisesti pystytään rakentamaan työllisyyden ja tuottavuuden kannalta parhaat ratkaisut.” ”Etusijalle on nostettava nuorisotyöttömyyttä vähentävät toimet.” ”Suomessa tarvitaan sekä uusia työpaikkoja että kannustimia niihin siirtymiseksi.” Seminaarialustuksissa oltiin Ollilan kanssa yhtä mieltä.

Sattuvasti myös tiistain Hesarin kolumnisti, Matti Apunen, vertaili Suomen ja Ruotsin työmarkkinoita. Kuorin tämänkin tekstin kermat lainauskimaraksi:

”Suomessa järjestettiin viime vuonna 128 laitonta lakkoa. Vastaavana aikana Ruotsissa – ei yhtään.”
”Vuosina 1999-2009 Suomessa menetettiin lakkojen takia keskimäärin 55 työpäivää tuhatta työntekijää kohden. Ruotsissa vastaava luku oli 19. Viime vuonna hukkasimme lakoissa 305 000 työpäivää, ruotsalaiset vain 29 000.”
”Maailmantaloudessa toimitusvarmuus on ydinkysymys. Kun yksi suomalainen tehdas seisoo eikä tuota omaa osaansa tuotantoketjuun, maailmalla saattaa seisoa viisi muuta tehdasta. Kun globaalin yrityksen omistajat miettivät seuraavan kerran, mihin rahansa sijoittavat, Suomi ei varmasti ole listan kärjessä.”

Sitten suolle. Suomen Luonto 9/2011 raportoi: "Ympäristöministeri Ville Niinistö lupaa muutoksia turpeennoston lupamenettelyyn." Ongelmana on, etteivät alle kymmenen hehtaarin turvetuotantoalueet nykyisin tarvitse ympäristölupaa. Tällaisia turvekenttiä avataan myös luonnontilaisille soille, ja uutta kenttää ojitetaan toisinaan pellonraivauksen nimissä, koska se ei ole luvanvaraista.

”Turvetuotannolla on erittäin suuret vaikutukset. Hiilidioksidipäästöjensä ansiosta se vaikuttaa koko valtakunnan ilmastotavoitteisiin, mutta se koskettaa myös paikallisesti, esimerkiksi vesistöihin. Tavoitteena on lisätä paikallisten ihmisten todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa lupaprosessissa.”

Jei, hyvä Ville!

Lopuksi ihan pakko vielä kirjoittaa pari sanaa koivun tuohen betuliinista Seppo Vuokkoa (Suomen Luonto, 9/2011) mukaillen lainaten:

Betuliinin molekyylikaava on C₃₀H₅₀o₂, mikä tarkoittaa vain kahta happiatomia kolmeakymmentä hiiliatomia ja viittäkymmentä vetyatomia kohden. Tästä johtuu betuliinin (ja siis tuohen) erinomainen syttymisherkkyys ja kuuma liekki. Elävässä koivussa betuliinilla on ainakin kaksi tehtävää. Se on antibioottinen ja torjuu sekä sieni- että eläintuholaisia. Valkoisena, hyvin valoa heijastavana se estää koivun rungon liiallisen lämpenemisen kevättalven aurinkoisina päivinä.

Voi nerokkuus miten luonto on mahtava!

kampeloista

2011-11-17T13:17:00.000-08:00

Kampela, siinä vasta erikoinen eläjä.

Kampelanpoikaset ovat syntyessään normaaleja symmetrisiä kalaolioita, mutta alkavat jo sintteinä kääntyä kyljelleen. Samalla alakyljen silmä alkaa siirtyä yläkyljelle ja kallon luut vääntyä vinoiksi. Aika traumaattinen lapsuus, sanoisin. Ehkeivät kampelat siksi vanhempina hätkähdä ihan vähästä?

Vaarallinen talvi ja muita kertomuksia

2011-11-17T06:15:00.000-08:00

Sotkamossa, Salmisen erämaajärvessä on paljon natriumsulfaattia, kiitos naapurin. Tiheä suolainen vesi painuu järven pohjaan ja kevätkierto estyy; järven koko ekosysteemi muuttuu. Onneksi mediaa kiinnostaa, ja kaivostoiminta puhuttaa kahvipöydässä jos toisessakin. Ympäristökysymysten ratkomista ei enää ole helppo leimata pelkäksi villapaitahippien puuhasteluksi. Osaksi koska se ei ole sitä ja osaksi koska villapaitahipit ovat tehneet niin hyvää työtä!

Suot ovat yksi minun sydämenasioistani. Uusimmassa Huilissa on artikkeli Hyvinkään Kurkisuosta, jonka turpeen menoksi Vapolla on suuret suunnitelmat. Vapon mielestä Kurkisuo on ”suureksi osaksi metsäojitettua aluetta” ja sopii sikälikin mainiosti turvetuotantoon. Eteläsuomalaisittain jo ennestään harvinaiseksi käyneen luontotyypin edelleen niukentumisen ohella vaarassa ovat useat uhanalaiset ja harvalukuiset lajit sekä suohon linkittyvien vesiekosysteemien hyvinvointi.

Mukana suolla on Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja (ja suuri idolini) Risto Sulkava. Sulkava muistuttaa Huilissa, että ”varovaisestikin arvioiden veronmaksajat kustantavat turpeen polttamista vähintään 120–140 miljoonalla vuosittain”. Siinä missä muita polttoaineita verotetaan hiilisisällön mukaan, on turve vapaa tämän lisäksi vielä valmisteverostakin.

Hallitusohjelmassa turpeen verotusta luvataan kiristää n. 20 miljoonalla eurolla vuoden 2013 alusta. Ei riitä! Ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan turpeen päästötavoitteet edellyttäisivät 120 miljoonan euron korotuksia. Niinistö toivoisi turpeen energiakäytön historiaan seuraavan 20 vuoden aikana. (Tykkään!)

Vapon nettisivuilla, tällaisen polun Etusivu >Yhtiö >Vapo Biopolttoaineet > Turve takaa löytyy jännä valokuva turvesuosta. Jostain syystä ruskea erämaa häämöttää kuvassa vasta taustalla. Ja turve on tosiaankin luokiteltu biopolttoaineeksi. No sitähän se on joo, mutta mielleyhtymä on ehkä vähän erilainen kuin todellisuus.

Rahavirtojen kasvattaminen edellyttää harmittavain usein luonnon monimuotoisuuden vaalimisen uhraamista. Ei kuitenkaan aina, ja onneksi tämä ristiriita tiedostetaan alati paremmin. Retki suolle ainakin kasvattaa subjektiivista onnellisuuspääomaa, rohkenen luvata.

Adressin Kurkisuon suojelemisen puolesta pääsee allekirjoittamaan täällä.

ilotalous?

2011-11-16T10:45:00.000-08:00

Bloggaaminen ilman nettiyhteyttä on osoittautunut jokseenkin haasteelliseksi.

Olen kuitenkin virtuaalisen hiljaiselon aikana puuhastellut kaikennäköistä, ja tällä kertaa ajattelin jakaa kanssanne tutkimustuloksia. Tutkimuksessani tarkastelen termin ”ilo” esiintymistä laajalevikkisimmän suomalaisen päivälehden, Helsingin Sanomien, talousuutisissa.

Tästä hetkestä viikko taaksepäin: ei osumia.

Tutkimustulos herättelee kysymään, mahtaako talousrintamalla olla tällä haavaa jotenkin ilotonta.

Kuukausi taaksepäin: kaksi osumaa.

17.10. Öljykaupan moottoreita käynnistellään sisällissodan runtelemassa Libyassa: ”Sanomalehti The Financial Timesin toimittaja seurasi vierestä 27-vuotiaan Ahmadin iloa, kun hän väänteli lähteen venttiileitä ja huomasi, että ne olivat kiinni, kuten pitikin - 40 vuotta öljyä pumpannut lähde näytti olevan kunnossa.”

31.10. Stand up -koomikkojen keikkapalkkiot ovat jokseenkin vakiintuneita mutta ”Alan ongelma on se, että joku voi esittää huonoa stand upia omaksi ilokseen sadalla eurolla tai kaljapalkalla.”

Vuosi: 17 osumaa

24.1.2010 "Asiakas ei myöskään välttämättä vaihda kiinteää laajakaistaa enää mobiililaajakaistaan, jos kokee saavansa palvelusta iloa."

1.12.2010 Euroalue natisee liitoksissaan, mutta suomalaiselle velalliselle siitä on toistaiseksi iloa: asuntolainojen korot pysyvät alhaisina vielä koko seuraavan vuoden, uskovat asiantuntijat.

31.12.2010 Ala [tuulivoimateollisuus] asettaa toivonsa muun muassa Tanskan hallituksen suunnitelmaan, jolla maa pyrkii eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä vuoteen 2050 mennessä. Onko suunnitelmasta iloa, jos alan työpaikat viedään Tanskasta Kiinaan?

4.1.2011 Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen toivottaa "ilolla" uudet tekniset keksinnöt ja "rohkeat kokeilijat" tervetulleeksi markkinoille.

7.3.2011 "Jufraan suunnittelimme myös laajat asuntoalueet palvelurakennuksineen. Se oli mieluisa työkohde, sillä erämaan miesten kanssa oli ilo toimia." (Professori Pentti Murole työskenteli vuosikausia Libyassa monenlaisissa rakennushankkeissa.)

25.3.2011 ”On ollut ilo työskennellä innostuneiden, itsenäisten ja osaavien ihmisten kanssa." (Erkki Liikanen Suomen Pankin työilmapiiristä.)

13.6.2011 Kobe kehuu Jobsia toisaalta lahjakkaaksi ihmiseksi, jonka kanssa on ilo työskennellä.

15.6.2011 Kyseessä eivät ole kuitenkaan perinteiset pihatalkoot, koska osallistujat ovat saapuneet Patissian-kaupunginosaan eri puolilta Ateenaa. Tarkoituksena on tuoda iloa ja väriä köyhän alueen leikkipuistoon.

4.7.2011 Lähitulevaisuus vaikuttaa Tanskassa tukalalta. Onneksi Tanskan tilastokeskuksen luvuissa on myös ilon aiheita: tavaroiden ja palveluiden vienti kasvoi 4,8 prosenttia.

6.7.2011 Aho on alkanut arvostaa iän myötä iloja, jotka eivät ole rahassa mitattavia. (Artikkelista otsikolla Hyvinvointi ei ole pelkkää rahaa.)

20.7.2011 Suurin ilo taantuman jälkeisestä elpymisestä Suomessa on ohi.

22.7.2011 Otamme ilolla vastaan euromaiden tarjoamat edullisemmat rahoitusehdot ja sitoumuksen tarjota tukea näille maille." (IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde)

12.8.2010 Puolenpäivän jälkeen tulee tieto: tuomioistuin on päättänyt keskeyttää häädön. Valitettavasti ilo jäi lyhyeksi. Perhe jäi kodittomaksi kaksi viikkoa myöhemmin.

13.8.2011 Uutistoimisto Reutersin analyytikot kuitenkin arvioivat, että ilo saattaa jäädä lyhyeksi ja piristää markkinoita vain hetken.

15.10.2011 Musiikki yhdistyy erilaisiin ajatuksiin ja mielentiloihin: iloon, suruun, kaipaukseen, onneen, levottomaan odotukseen. Jos joku vakoilee, mitä musiikkia kuuntelen, hän vakoilee ajatuksiani. (Jännä ajatus!)

Lekseemin ilo esiintyminen (kpl) Helsingin Sanomien taloussivuilla vuosittain 2000–2010 (ILO:t ja Ilonat rankattu pois)

Tutkimuksen tulkinnan ilon jätän lukijalle.

P.S. Jos satut päätymään Ouluun, suosittelen lämpimästi ravintola Olimposta. Sopii erityisen hyvin pizzanhimoisille karhunkiertäjille.

romaani kuukaudessa

2011-10-31T03:16:00.000-07:00

www.nanowrimo.org

Jakamalla tämän linkin haasteeseen sitoutumisen aste kasvaa ja kenties onnistun? Ken ties.

Aina nälkä?

2011-10-28T04:14:00.000-07:00

Ruoka on yksi maailman tärkeimmistä asioista. Me (ja meidän vastuullamme olevat muut organismit kuten kotieläimet) tarvitsemme ruokaa, joten markkinat on taattu. Elintarvikemarkkinoiden massiivisuuden takia niillä on myös valtaa. Paljon valtaa. Ihan ketusti valtaa.

En ole salaliittoteorioiden ystävä, mutta aika usein maailmassa kuitenkin tapahtuu aivan käsittämättömiä asioita, joskin (yleensä) aivan tuiki käsitettävistä syistä. Eräät maailman suurimmista älyttömyyksistä liittyvät ruokaan. Niin kuin nyt vaikka se, että maailmassa samaan aikaan on tarpeeksi ruokaa kaikille eikä kuitenkaan ole (koska ravinto on epätasaisesti jakautunut).

Tässä postauksessa keskityn kuitenkin arkisempiin asioihin – ruokahulluuksiin jotka yritetään vaieta kuoliaaksi. Onneksi laadukas ruoka on ruvennut kiinnostamaan yhä useampia (kuten Petos lautasella -kirjan kirjoittajaa Mats-Eric Nilssonia).

Ruuasta vouhkataan kauheasti, ja asiallinen ja tärkeä ravintoasia jää helposti tämän vouhotuksen alle. Elämme kuitenkin tilanteessa jossa elintarvikkeet ovat niin pitkien tuotantoketjujen tuloksia, että hyvin syöminen on vaikeaa. Todella. Jollei halua tukea epäeettisiä tuotanto-olosuhteita, hyväksyä vastuuttoman korkeita päästöjä tai syödä ympäristömyrkkyjä, vaaditaan vähän viitseliäisyyttä.

Ruuasta on tullut hankalasti käsitettävää. Äkkiseltään voisi tuntua että omena on omena ja suklaa on suklaa. Se ei kuitenkaan ole ihan totta. Siinä missä omena todella on omena niin suklaa on maito, sokeri, kaakaovoi, kaakaomassa, emulgointiaine (lesitiini mm. soija), suola, aromit (vanilja, vanilliini). Syödessäsi kotipihan puusta pudonneen omenan, todellakin syöt omenaa (ja ehkä vähän multaa ja ruohoa jollet ole jaksanut kunnolla puhdistaa omppuasi). Fazerin sinistä pistellessä kyse on muustakin: lapsityövoima on edelleen osa kaakaotuotannon todellisuutta etenkin Länsi-Afrikassa, josta suuri osa Fazerinkin raaka-aineenaan käyttämästä kaakaosta tulee. Enkä nyt edes puutu soijanviljelyn ongelmiin tai vanilliinin keinotekoisuuteen.

Törkyistä, häikäilemätöntä ja globaalia salaliittoteoriaa päästään aika lähelle maissijohdannaisten matkassa. Niitä on melkein kaikkialla, melkein kaikessa. Ja maissin alkuperä (viljelyolosuhteet ja geenimuuntelu) arveluttaa, etenkin jos on sattunut näkemään jenkkidokkarin Food Inc.

Tärkkelys (esim. maissi-) on sakeuttamisaine, jolla lisätään elintarvikkeiden (kuten vaikkapa jugurtin) tilavuutta ja saadaan aikaan niiden tasainen kuluttajaa miellyttävä rakenne. Muunneltua tärkkelystä on käsitelty kemiallisesti niin, että tuotteeseen saadaan täsmälleen tuotantoprosessin edellyttämä rakenne. Ravintoarvo on arvatenkin alhainen ja energiapitoisuus toisaalta korkea. Ja tärkkelys on halpaa.

Minusta on hienoa, että joku on keksinyt (maissi)tärkkelyksellä voitavan saada vanukkaaseen hieno tasainen rakenne, ei siinä mitään. Ruuanlaitossa on tietysti hyvä pyrkiä ruuan esteettisyyteen ja miellyttävään tekstuuriin. En siis sinänsä vastusta maissitärkkelystä.

Mutta yritys ujuttaa mitä tahansa epäilyttävän poliittisen vallankäytön välineitä minun kauppakassiini pistää kyllä sisuttamaan! Sanottakoon nyt vielä, että vaikka maissitärkkelys onkin herättänyt epäluuloni, vaaditaan tässäkin asiassa parempaa perehtymistä ja lähdekriittisyyttä. Joka tapauksessa on niin, että ajattelemattomuuttaan voi helposti nakella ostoskassiinsa ja sisuksiinsa epäilyttäviä asioita ja samalla siinä sivussa taloudellisesti tukea niiden tuotantoa.

Maissitärkkelystä on mm. leivinjauheessa, jota onneksi saa myös luomuna.

Budapestistä

2011-10-19T07:23:00.000-07:00

Suometuin eilen ihanalta pieneltä matkalta Budapestistä, tuosta kerrassaan viehkeästä unkarilaisesta pääkaupungista.

Budapestiä voi reissukohteena ilolla suositella oikeastaan kenelle tahansa. Vanhoine uskomattoman kauniine ja monesti villeinekin rakennuksineen Budapest on miljöönä kuin sadusta. Etenkin Tonavan ranta on huikaisevan kaunis varsinkin iltavalaistuksella. Tunnelmaltaan Budapest on läntinen itäisillä mausteilla: H&M ja gulassikeitto yhdessä paketissa. Halutessaan matkailija voi helposti viettää (vähän persoonattoman mutta) viehkon kaupunkiloman, fiilistellä neuvostokaikuja tai tutustua mitä funkeimpiin sörözöihin, kahviloihin, suklaapuoteihin, viinitupiin ja muihin ihanuuksiin.

Ajattelin tässä postauksessa lähinnä vinkata muutamasta luomukaupasta, joita ilahduttavasti löytyy Budapestistä useita. Myös isommat kauppaketjut myyvät jonkin verran luomutuotteita, mutta yksityiset pikkuputiikit ovat symppiksempiä ja niissä myyjät tuntevat kaikki myymänsä tuotteet (eikä tarvitse rahoittaa epäilyttäviä ylikansallisia yhtiöitä, räyh!). Melkeinpä suurin osa tuotteista vaikutti olevan Saksasta, mutta jonkun verran unkarilaistakin tuotantoa on saatavilla. Suosikkilöytöni on villeinä kasvavista luumuista valmistettu hillo, jossa ei hedelmien makeuden ansiosta ole lainkaan lisättyä sokeria!

Pestin puolella Tonavaa, ja aika keskeisesti, sijaitsevat ainakin nämä kolme 'bioboltia': Nektár (Ferenc Krt. 42), Eden (Baross U. 59) sekä Bio ABC (Múzeum Krt. 19). Näistä Bio ABC:n valikoima oli ehdottomasti kattavin ja Edenissä oli omaperäisin tunnelma. Múzeum Krt:n varrelta löytyy myös monia loistavia antikvariaatteja. Second hand -putiikkeja, kirpputoreja ja antiikkiliikkeitä on niitäkin siellä täällä; kannattaa kysyä vinkkejä vaikka hotellin vastaanotosta tai muilta paikallisilta.

Unkarilaisten luomuviinien ja -suklaiden löytäminen oli hankalaa. Luomusertifioidun sijaan päädyinkin ostamaan laadukkaita tuotteita, joiden alkuperästä myyjä osasi kertoa. Korkea laatu tietysti lähtee alkutuotannosta. Erityisen tyytyväinen olin Rózsavölgyi Csokoládén Trincheras-kaakaopavuista valmistettuun tummaan suklaaseen sekä Hétszőlő Tokaji Aszú -jälkkäriviiniin (5 Puttonyos, 2001). Tuo suklaa on myös Academy of Chocolaten tämän vuoden hopeapalkinnon voittaja. Hahaa, tämäpä kuulostaa nyt karmealta hifistelyltä, vaikka totuus on että ymmärrän sekä viineistä että suklaista noin yleisesti ottaen kovin vähän. Tiedän kuitenkin mistä tykkään ja nää kaksi... ah tyytyväisyys! <3

Budapestissä ois kuulemma upeita joulumarkkinoitakin... Nyt yritän kuitenkin googlata esille jonkun kaupungin historiasta kertovan teoksen. Budapestin menneisyys on ollut yhtä suurta draamaa ja kurkistus siihen Budan linnan näyttelyssä imaisi minut täydellisesti mukaansa!

me + muut = me

2011-10-10T00:51:00.000-07:00

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän aamuna Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri mainitsee YLEn haastattelussa asuinalueiden segregoitumisen kaupungin keskeisimmäksi ongelmaksi. Hesari puolestaan raportoi, että romanivastaisuudesta on tullut etenkin Itä-Euroopassa poliittista valtavirtaa.

Kansalliset ongelmat tulevat Euroopan integraatiokehityksen ja yleisemminkin globalisaation kautta koko ajan yhteisemmiksi. Valtaväestöstä tuntuu usein, että se joutuu kärsimään muiden hölmöilyistä tai keskenkasvuisuudesta. Miksi meidän pitäisi ratkoa muiden ongelmia, onhan meillä haasteita jo ihan omastakin takaa?

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on hyvää politiikkaa, ei siinä mitään. Mutta entä sitten kun omat asiat ovat kunnossa? Suhtaudutaanko saavutettuun hyvinvointiin mustasukkaisen suojelevasti vai ollaanko siitä halukkaita jakamaan myös muille?

Kilttiys on kivaa. Auttaminen on palkitsevaa, koska toisen ilon näkeminen saa omankin mielen iloiseksi. Epäluulo ja pelko kuitenkin kalvavat mieltä. Mitä jos apuamme ei arvostetakaan? Mitä jos lainattua ei koskaan palautetakaan? Apua tarvitseviin kohdistetaan kovia odotuksia ja vaatimuksia, nöyrä sietäisi olla ja katuvainenkin mieluiten.

On harmi, jos avunannon ilmapiiri on jo valmiiksi epäluuloinen ja kyräilevä. Valtaapitävien mielipiteet siroavat helposti koko yhteiskuntaan. Hesarissa European Roma Rights Centerin tutkija Stanislav Daniel antaa esimerkin: ”Kaikki puolueet Slovakian parlamenttivaaleissa viime vuonna pitivät esillä romanirikollisuuden teemaa. Kun tämä on valtaeliitin asenne, ei pidä ihmetellä, että tavalliset kansalaiset osallistuvat marsseihin ja huutelevat rasistisia iskulauseita.”

Eriarvoisuus ja tuloerot repeilevät entistä suuremmiksi kuiluiksi yhteiskuntien eri osien välille. Sillanrakennustyöt on helpointa aloittaa sieltä, missä on rakennusaineita ja voimavaroja.

Tavallaanhan protektionismin ajatus on monessa ihan viehko. Monien mielessä on varmaan silloin tällöin väikähtänyt ajatus ”hyvisten valtiosta” jonka asukkaiksi pääsisivät vain shiny happy people. Ongelmaksi tahtoo kuitenkin muodostua, että rajojen ulkopuolelle jäävät koetaan jollain tasolla vihollisiksi, tai ainakin vieraus herättää ennemmin kielteisiä kuin myönteisiä tunteita. Ulkopuolelta sisään pyrkivät koetaan helposti uhkaksi.

Jakamisen ideologia on kaunis, vaikka tasa-arvoponnistelun käytännön taso on vaikeaa. Miten rikkauksia jaetaan köyhtymättä itse?

Minusta on mukavaa, että viime vuosina ainakin omassa lähipiirissäni on alettu enenevässä määrin antamaan jouluna ja merkkipäivinä palveluita ja muita aineettomia lahjoja tavaroiden sijaan. Myös kierrätyslahjan antamisesta on hiljalleen tulossa salonkikelpoista: jos saajalle mieluisen esineen pystyy yksilöimään niin hyvin että osaa – ja lisäksi haluaa – vielä käyttää aikaansa ja määrätietoisuuttaan sen löytämiseen vaikkapa antikvariaatista, antiikkiliikkeestä tai huuto.net:istä, on lahjalla taatusti enemmän tunnearvoa kuin Sokokselta hätäisesti, hikisenä ja ahdistuneena mukaan tarttuneella maljakolla.

Ja juuri kun alkaa auttamattomasti ja väistämättä vaikuttaa siltä, että alkuperäinen aihe on vaipunut täysin hämäriin ja unholaan niin haa! tässäpä juuri onkin tämänkertaisen villakoiran kauan kaivattu ydin.

Ehkäpä myös valtiot, yritykset, organisaatiot ja yhteisöt voisivat miettiä tapoja antaa, vastaanottaa ja vaihtaa muutakin kuin rahallista tukea. Idea ei tietenkään ole uusi, mutta etenkin nyt kun Kreikan apumiljardit vilisevät silmissämme ja korvissamme, tuntuisi mukavalta kuulla myös tapauksista, joissa toinen toistaan autetaan molempien aineettoman pääoman kasvattamiseksi.

En halua vähätellä järkevän talouspolitiikan ja talousjohtamisen tärkeyttä. Lamamopon karkaamista ei vältetä marisemalla, syyttelemällä tai silmiä pyörittelemällä.

Täällä ruohonjuuritasolla haluan tänään kiittää avusta VR:ää, jonka ansioista pääsen kätevästi ja aivan ilmaiseksi (no ok, there’s no such thing as a free lunch, mutta silti) käyttämään nettiä junamatkani aikana. Arvostan tätä!

sunnuntaihiljaisuus

2011-10-09T09:55:00.000-07:00

Olin viikonlopun hiljaisuuden retriitissä. En aio sanoa siitä mitään.

tasa-arvonnassa kaikki osallistujat voittavat!

2011-10-07T02:27:00.000-07:00

Jo jonkin aikaa hiljalleen kasvanut blogi-innostukseni saavutti eilen sellaiset mittasuhteet, että Norjan suurlähetystössä Reilun kaupan viiniä (pisteet siitä!) vilkkaan keskustelun lomassa siemaillessani päätin: Tästä kirjoitan huomenna. Ja tässä sitä nyt ollaan, mutta otetaan ensin selkeyden vuoksi muutama askel taaksepäin.

Suurlähetystössä kokkarointia edelsi Pohjola-Nordenin isännöimä Ledarskap och kommunikation i Norden -seminaari, joka tarjosi monta antoisaa puheenvuoroa. Eikä ”antoisa” tässä kohtaa ole eufemismi ”liian perusteelliselle ja kuivakkaalle (lue: tylsälle) vaikkakin kenties asiantuntevalle jaarittelulle”!

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet puhui otsikolla Norden – Berömt för sin jämställdhet? ja siis (muun muassa) kyseinen aihepiiri puhutti myös muita osallistujia vielä seminaarin virallisen osuuden jälkeenkin.

Tuntuu vaaralliselta tunnustaa, mutta sana tasa-arvo on kyllästyttänyt minua rankanpuoleisesti jo pidemmän aikaa, nimenomaan tässä sukupuolten tasa-arvon kontekstissa, johon myös käsite jämställdhet siis viittaa.

Tasa-arvoideologia on tietysti pohjimmiltaan ensiarvoisen tärkeää, mutta valitettavasti sukupuolten välisen tasa-arvon kohentamisen nimissä päädytään tuon tuostakin ennemminkin räyhäkkäästi vaatimaan jonkinlaista sukupuolten tasapäistämistä tai samankaltaistamista. Mutta naiset ja miehethän ovat erilaisia, herran pieksut nyt sentään, puhisen minä mielessäni.

Biaudet korosti (tietenkin) ettei tasa-arvossa (tietenkään) ole kyse siitä, että naisista haluttaisiin tehdä miesten kaltaisia tai päinvastoin. Mutta mietitäänpä tätä vähän. Eikö ajatus maskuliinisia aluevaltauksia tekevästä naisesta tunnukin jopa jotenkin ihailtavalta? Mutta entä feminiineiksi koettuja rajoja ylittävä mies? Matalapalkkainen akateeminen työ? Kauneushoidot? Virkkausharrastus? Eh. No kai nyt miehen sentään täytyy olla mies!

Tässä nyt tietysti pelataan sukupuolisilla stereotypioilla, mutta hei, tiedätte kuitenkin mitä tarkoitan, tiedätte koska nämä stereotypiat yhä elävät ja ovat voimissaan! Onko niin, että naiset voivat rikkoa tai olla rikkomatta rajoja miehiä paljon vapaammin? Miehen rooli tuntuu tiukemmin lokeroidulta.

Suomessa, tasa-arvon edelläkävijämaassa, naiset menestyvät koulussa keskimäärin miehiä paremmin ja heitä korkeakoulutetaan miehiä enemmän. Ja silti yhteiskunnan avainasemia hallitsee miesten enemmistö. Sopii kuvaan miehistä määrätietoisina suorittajina ja naisista tunnollisina myötäilijöinä.

Mutta sanotaan nyt sekin latteus vielä, ettei sukupuoli tietenkään itsessään tarkoita onnellista/onnetonta elämää. Ja nyt lähestytään kovaa vauhtia viestiä, joka mielestäni oli Biaudetin koko puheenvuoron tärkein: tasa-arvon parantamisessa ollaan win-win-tilanteessa! Hyvinvointi voi hyvin olla yhteistä, ja sitä paitsi se on siinäkin mielessä kummallista, että sen määrää voidaan jopa lisätä jakamalla.

Pahentaakseni ylipitkän postauksen aiheuttamaa ähkyä vielä himpun verran, ja ehkä vähän perspektiivinkin vuoksi sekä mietintämyssyyn laitettavaksi, lisään loppuun Biaudetin innoittamana Planin Girls in the Global Economy: Adding It All Up -raportista poimitun lainauksen. Suomessa tasa-arvotyöllä voidaan lisätä hyvinvointia, maailmanlaajuisesti se on yksi hyvinvoinnin avainedellytyksistä.

“Women make up 51 per cent of the world’s population and produce 60 to 80 per cent of the world’s agricultural products – yet they own less than 5 per cent of the world’s titled land.”

Rural Development Institute

Blogi ja bloggaaja tulevat kokoamaan ja määrittelemään itseään lähitulevaisuudessa.